PASSISTAKOESOOLO TIIVARI

TO 24.10.2024 KLO 20-21

Tällä tanssin tiiviskurssilla keskitytään passistakoesoolon rakenteeseen ja oman soolon rakentamiseen. Tunnille ovat tervetulleita kaikki edistyneet tanssijat, vaikka passistakoe ei tänä vuonna olisikaan kiikarissa.

Ohjaajana toimii Kaisa Solin.

Ei ennakkoilmoittautumista. Tiivarin hinta on 9 € (jäsen)/12 € (ei-jäsen), myös Papagaion sarjakortit käyvät.

Alkuperäinen kuva: @sipuranmika

PAPAGAION KARNEVAALI-ENREDOIDEOINTI

SU 20.10. klo 12-14

Meillä on uusi karnevaalityöryhmä! Carnavalescat Irina Torpin johdolla Satu Akalan, Riikamaria Paakkunainen, Heidi Roth ja Sari Ullgren-Lajunen.

Nyt ideoidaan yhdessä enredoa. Karnevaaliaiheemme on SUOMALAISET TARUOLENNOT. Aihe nostaa suomalaisen luonnon keskiöön ja kutsuu kansanperinteemme taruolennot esiin puolustamaan sitä.

Alkuperäinen aihe-ehdotus inspiraatioksi:

”Amazonian taruolennot ovat päässeet kertomaan tarinaansa kulkueeseen mutta on sitä voimaa suomalaisissakin hengissä! Meressä, järvissä ja metsässä on voimaa, kaupunkilaisenakin kaipaa yhteyttä maahan ja luontoon. Suomalaiset ovat ylpeitä luonnosta ja samaan aikaan jää huomaamatta, että esimerkiksi luonnontilaista metsää on enää vähän jäljellä – on aika nostaa luonto keskiöön ja kutsua taruolennot esiin puolustamaan sitä! Metsän kuningas Tapio ja Ukko ylijumala ovat kaikille tuttuja mutta olentoja ja jumalia on vaikka miten paljon. Miten olisi esimerkiksi Hippa, Liekkiö, Äkräs, Kouvo, Nyyrikki ja Hittavainen?”

Ei ennakkoilmoittautumista. Tämäkin workshop on maksuton eikä siihen osallistuminen velvoita mihinkään.

Tervetuloa mukaan! 💛 ❤️ 💚

Kuva: Tero Porthan Suomalaisen mytologian luonnon jumalatar nousee maasta armeijansa kanssa.

SAMBAN PERUSASKELEEN SALAT

Paljon toivottu samba no pé -tekniikkatiivari torstaina 17.10.2024 klo 20-21!

Tällä tiivarilla syvennymme samba no pé -askeltekniikkaan, mm. rytmiikkaan, vartalon hallintaan, lantioon ja käsiin, ja pyrimme eri harjoitteiden avulla löytämään askeleeseen sujuvuutta ja varmuutta.

Saat myös vinkkejä oman tanssin hiomiseen ja kehittämiseen enredotempoiseksi, sekä ajatuksia siitä, miten tyypilliset kipukohdat voivat hankaloittaa tanssia.

Tunti on suunnattu noin keskitason tanssijoille, joilla on jo samba no pé -askeleen perustaidot hallussa. Ota halutessasi myös korkokengät mukaan!

Ohjaajana toimii Pia Purhonen.

Ei ennakkoilmoittautumista. Tiivarin hinta on 9 € (jäsen)/12 € (ei-jäsen), myös Papagaion sarjakortit käyvät.

Alkuperäinen kuva: @mrantalainen

PAPAGAION ESIINTYVIEN RYHMIEN PÄÄSYKOKEET

Papagaion show-ryhmät etsivät uusia tanssijoita esiintyjäkaartiin. Jos olet kiinnostunut karnevaalisambasta, yhteisöllisestä meiningistä, sambaesitysten tavoitteellisesta harjoittelusta ja kaipaat elämääsi piristystä (ja glitteriä!), tässä on mahdollisuutesi!

Järjestämme kaikille tanssin harrastajille avoimet esiintyvien ryhmien pääsykokeet to 26.9. klo 18.45-20 (Esiintyvä ryhmä 1 hakutilaisuus) sekä UUSI AIKA: ke 2.10. klo 19.45-21 (Esiintyvä ryhmä 2 hakutilaisuus) sambakoulu Império do Papagaion tiloissa (Oksasenkatu 1, Helsinki). Lisätietoa ryhmistä täällä: Esiintyvä ryhmä. Kartoitamme tilaisuudessa hakijoiden nykyistä taitotasoa.

Ryhmässä tehtävät harjoitukset liittyvät tanssiasentoon, yleiseen ja samballe ominaiseen tanssitekniikkaan, koreografian omaksumiskykyyn ja samban perusaskeltekniikkaan. Meidän keikkaporukoistamme löytyy tilaa niin vasta sambataipaleensa aloittaneille kuin kokeneille tähtitanssijoillekin – ja meidän riveissämme monet tähdiksi ovat kasvaneetkin!

Show-ryhmien (Esiintyvä ryhmä 1 ja Esiintyvä ryhmä 2) toimintaan kuuluvat viikoittain järjestettävät keikkaryhmän treenit (Esiintyvä 2 ke klo 19.45-21.00, Esiintyvä 1 to klo 18.45-20.00), jollain muulla Papagaion viikkotunnilla käynti (kausimaksu = 12 kerran kortti 65 e, voimassa 6 kk) ja sen lisäksi keikalle buukatut tanssijat käyvät keikkaa edeltävissä keikkatreeneissä yhdessä soittajien kanssa (sovitaan erikseen, maksuton).

Ohjaajina Papagaion keikkaryhmissä toimii tällä kaudella kaksi kokenutta tiimiä: keskiviikon ryhmää ohjaavat Katja Ilppola, Salla Mondragon (os. Kytömäki) ja Kaisa Solin, torstain ryhmää Jenny Nissinen, Marja Ojala, Kati Suomela ja Seni Manneh. Lisätietoja toiminnastamme löydät sivuiltamme.

Ohjaajat ja koko sambakoulu toivottavat Sinut tervetulleeksi pääsykokeeseen! Varaa mukaan mukavat treenivaatteet ja matalat, tanssiin soveltuvat kengät tai tossut. Mikäli haet edistyneeseen Esiintyvä ryhmä 2:seen, tuo mukanasi myös sambaan sopivat korkokengät.

Ilmoittautuminen osoitteessa: Ilmoittautuminen.

Nähdään sambakoululla!

PAPAGAION KARNEVAALI-WORKSHOP

SU 29.9.2024 klo 12-14

Karnevaalivalmistelut ovat jo alkaneet, tule mukaan!

Kaikki huipentuu lauantaina 7.6.2025 kulkueen startatessa. Jotta tämä toteutuu, tarvitaan paljon valmisteluita, ja se on ennen kaikkea monen ihmisen yhteistyötä. Porukkaa tarvitaan mm. pukutiimiin, vaunujen rakentamiseen, alaliidereiksi, jokapaikanhöyläksi jne.

Tule kuulemaan mitä eri rooleihin sisältyy, kysymään kaikki ”tyhmät kysymykset” ja juttelemaan, mikä ehkä voisi olla pesti, jossa juuri sinä autat Papagaioa rakentamaan upean kulkueen!

Karnevaali on meidän kaikkien yhteinen taidonnäytteemme ❤️ 💚 💛

Ei ennakkoilmoittautumista. Workshop on maksuton, eikä siihen osallistuminen velvoita mihinkään. Tervetuloa mukaan!

Alkuperäinen kuva: Tero Porthan Suomalaisen mytologian luonnon jumalatar nousee maasta armeijansa kanssa.

TIIVISKURSSI: NOSTALGIATUNNIT

Haluaisitko viritellä uudestaan tanssimooveja vanhojen klassikkosambojen ja samba-reggaen tahtiin? Kirsin suositut Nostalgiatunnit Papagaiolla jälleen syyskuussa kahtena torstaina, 5. ja 19.9.2024 klo 20-21 .

Tunnit ovat koreografiapainotteisia ja sisältävät alku- ja loppulämmittelyt, afro-/samba-reggae- sekä sambasarjan. Pyritään pitämään liikkeet pehmeinä, ei mitään huipputempoa, mutta hiki saattaa tulla.

Samba no pé -askeleen hallinta keskitempoon on suositeltava – tosin sekin voidaan korvata toisella askeleella jos tunnit muutoin kiinnostavat.

Ohjaajana toimii Kirsi Lindroos.

Ei ennakkoilmoittautumista. Yksittäisen tunnin hinta on 9 € (jäsen)/12 € (ei-jäsen), myös Papagaion sarjakortit käyvät.

Tervetuloa mukaan!

Kuva: Hanna Ilén

Tiiviskurssi: Tehoalkeet

Tervetuloa mukaan kauden alun alkeistiiviskurssille kahtena torstaina ja yhtenä lauantaina! Kolmen kerran kurssilla treenataan tehokkaasti samban perusteita ja pidetään hauskaa hyvän musiikin parissa. Mukaan ovat tervetulleita kaikki vasta-alkajista niihin, jotka haluavat käynnistää sambakauden tehokkaalla kertauksella.

Tiiviskurssilla käydään läpi samba no pé -perusaskel, lantiotekniikkaa ja erilaisia karnevaaliaskeleita. Tunneilla opitaan vartalon ja käsien hallintaa, samballe tyypillistä liikekieltä ja rytmejä.

Tunnit koostuvat lämmittelystä, tekniikkaharjoituksista, tehokkaasta sarjasta ja venyttelystä. Tehoalkeiskurssin jälkeen osallistuminen sambatunneille on helpompaa. Voit tulla joko yhdelle yksittäiselle tunnille tai kaikille.

Tuntien vetäjät ja teemat:
to 22.8. klo 17.30 – 18.45
Vetäjät: Kati Suomela, Jenny Nissinen ja Seni Manneh.
Teema: lantion liikkeet sambassa

to 29.8. klo 17.30 – 18.45
Vetäjät: Kati Suomela, Jenny Nissinen ja Seni Manneh.
Teema: askelkuviot

la 7.9. klo 12.30 – 13.30
Vetäjät: Maiju Virtala ja Sara Echahid.
Teema: samban perusaskel eli samba no pé

Ei ennakkoilmoittautumista. Yksittäisen tunnin hinta on 9 € (jäsen)/12 € (ei-jäsen), myös Papagaion sarjakortit käyvät.

Alkuperäiset kuvat: Mikael Rantalainen

Baiana Mix tuntien aikataulumuutokset

Baina Mix tunnit järjestetään lukujärjestyksestä poiketen elo-syyskuussa parittomilla viikoilla klo 17:15 – 18:15. Lokakuussa palataan normaalirytmiin eli parillisiin viikkoihin viikosta 42 alkaen.

Pe 16.8. (ei pe 23.8.)
Pe 30.8. (ei pe 6.9.)
Pe 13.9. (ei pe 20.9.)
Pe 27.9. (ei pe 4.10.)

Baiana Mix -tunnilla tanssitaan normituntia rauhallisempaan tahtiin samban sykettä kuitenkaan unohtamatta. Tuntien sisällöt ja teemat vaihtelevat: toisilla keskitymme enemmän sambatanssiin, toisilla taas tutustumme nimenomaan baianarooliin ja suuren hameen käyttöön. Tunnit sopivat kaikille samban perusteet hallitseville. Opettajina toimivat Papagaion vaihtuvat opettajat.

Tervetuloa tanssimaan! 

Lue syyskaudesta lisää: Syyskausi alkaa

Kuva: Mikael Rantalainen

Syyskausi alkaa

Papagaion lukujärjestys syksy 2024

Syyskauden viikkotunnit alkavat maanantaina 12.8.2024. Lukujärjestys on nyt päivitetty kaikilta osin.

Sambakoulumme tarjoaa edullista, monipuolista, laadukasta sekä yhteisöllistä tanssin- ja soitonopetusta ikään ja sukupuoleen katsomatta. Haluamme, että kaikki harrastajat viihtyvät ja tuntevat itsensä tervetulleiksi sambakouluun ja siksi toimintaamme kuuluvat myös eettiset ohjeet ja turvallisemman tilan periaatteet.

Tuntikuvaukset ja ilmoittautumiset

Aikuisten tanssituntien kuvaukset löydät Tanssitunnit sivulla. Tunneilla voivat käydä kaikki 16-vuotta täyttäneet. Tunneille ei ole ennakkoilmoittautumista.

Aikuisten baterian eli rumpuryhmän alkeisryhmä harjoittelee maanantaisin. Erillistä ilmoittautumista ei tähänkään tarvita. Baterian jatkotunneille ja sektiotreeneihin pääsee maanantain alkeisryhmän kautta.

Rumpuryhmän lasten ja nuorten tunneista löydät lisää Bateria Mirimin sivulta. Kausi alkaa ja loppuu normaalikauden mukaisesti ja ensimmäinen tunti on sunnuntaina 18.8. Lasten tunteja ei järjestetä syyslomaviikolla 42. Tiedustelut ja ilmoittautumiset sähköpostitse: mirim@papagaio.fi

Lasten ja nuorten tanssitunneissa on muutoksia:
Syyskausi alkaa keskiviikkotuntien Tukaanit ja Nuoret osalta keskiviikkona 21.8. ja päättyy keskiviikkona 4.12. Torstain Papukaijat-tunti alkaa torstaina 5.9. ja päättyy torstaina 28.11. Tiput-tunti on tänä syksynä tauolla. Lasten tunteja ei järjestetä syyslomaviikolla 42. Tuntien tarkemmat kuvaukset ja ikäryhmät löytyvät täältä Lasten ja nuorten tanssitunnit. Lasten ja nuorten tanssitunneille ilmoittaudutaan tämän lomakkeen kautta.

Maksut ja jäsentiedot

Jäsenmaksujen (kaikki aikuiset poislukien kunniajäsenet) ja kausimaksujen (bateria, lapset ja nuoret sekä esiintyvä tanssiryhmä) maksaminen on nyt ajankohtaista. Tanssitunnit maksetaan kertamaksulla tai treenikortilla tuntien yhteydessä. Tutut maksutavat jatkuvat eli pankkitili, pankkikortti, luottokortti, MobilePay, Smartum, ePassi ja Edenred. Kaikki maksutiedot ohjeineen löytyvät Jäsenyys ja maksut sivulta.

Jos jäsentiedoissasi on muutoksia tai et ole ollut viime vuonna jäsen, käythän täyttämässä jäsentietolomakkeen. Voittoa tavoittelemattomana yhdistyksenä voimme hakea avustuksia kotipaikkaan perustuen, joten siksikin jäsentiedot ovat tärkeitä. Tietosuojasta kiinnostuneille selosteemme.

Kuulosuojaimet / korvatulpat

Koska varsinkin rumpuryhmän eli baterian treeneissä on ehdottoman tärkeää suojata oma kuulo äänekkäiden soitinten vuoksi, kannustamme kaikkia hankkimaan kunnolliset kuulosuojaimet. Koululla on lapsille yhteisiä suojaimia ja keittiön hyllyssä löytyy kertakäyttöisiä kevyitä suojaimia 1 euron hintaan, maksu käteisellä tai Mobile Paylla. Perjantain Tanssi+Bateria tunneilla ja muissa yhteisissä tilaisuuksissa tanssijoiden kannattaa huomioida tämä myös.

Ajankohtaista

Ajankohtaista osio on palannut nettisivuillemme. Mitä sambakoululla tapahtuu, entä missä Papagaio on paikalla? Viimeisimpiä kaikille julkisia uutisia löytyy siis myös täältä: Ajankohtaista.

Sosiaalisen median kanavat Facebookissa ja Instagramissa kannattaa kuitenkin pitää tiiviissä seurannassa: @imperiodopapagaio (fb, ig) sekä @bateriadopapagaio @passistasdopapagaio @papagode_official (ig) unohtamatta koulun omaa fb-ryhmää.

Uuden toimintakauden tietoja

Sambakoulu Império do Papagaio syyskauden viikkotunnit alkavat maanantaina 12.8.2024 päivitetyn lukujärjestyksemme mukaisesti. Tarkennamme vielä lähempänä kauden alkua torstain alkuillan tunnin sisällön.

Sambakoulumme tarjoaa edullista, monipuolista, laadukasta sekä yhteisöllistä tanssin- ja soitonopetusta ikään ja sukupuoleen katsomatta. Haluamme, että kaikki harrastajat viihtyvät ja tuntevat itsensä tervetulleiksi sambakouluun ja siksi toimintaamme kuuluvat myös eettiset ohjeet ja turvallisemman tilan periaatteet.

Tuntikuvaukset ja ilmoittautumiset

Aikuisten tanssituntien kuvaukset löydät Tanssitunnit sivulla. Tunneilla voivat käydä kaikki 16-vuotta täyttäneet. Tunneille ei ole ennakkoilmoittautumista.

Tanssitunnit ovat vain osa opetuksestamme, sillä Papagaiossa voit oppia myös soittamaan sambaa. Aikuisten baterian eli rumpuryhmän alkeisryhmä on avoin kaikille. Erillistä ilmoittaumista ei tähänkään tarvita. 

Lasten tanssitunneille ilmoittaudutaan lähempänä kauden alkua julkaistavan ilmoittautumislomakkeen kautta. Tuntien tarkemmat kuvaukset päivitetään myös lähempänä kauden alkua Lasten ja nuorten tanssitunnit sivulle. 

Rumpuryhmän lasten ja nuorten tunneista löydät lisää Bateria Mirimin sivulta. Tiedustelut ja ilmoittautumiset sähköpostitse: mirim@papagaio.fi

Maksut ja jäsentiedot

Jäsenmaksujen (kaikki aikuiset poislukien kunniajäsenet) ja kausimaksujen (bateria, lapset ja nuoret sekä esiintyvä tanssiryhmä) maksaminen on pian ajankohtaista. Tanssitunnit maksetaan kertamaksulla tai treenikortilla tuntien yhteydessä. Maksuja voi maksaa 1.8. alkaen uuden tilikauden alkaessa. Älä siis maksa aiemmin.

Olemme korottaneet harrastusmaksuja tästä kaudesta alkaen huomioiden paremmin mm. jäsenet ja ei-jäsenet. Jäsenmaksu toki pysyy samana. Tutut maksutavat jatkuvat eli pankkitili, pankkikortti, luottokortti, MobilePay, Smartum, ePassi ja Edenred. Kaikki maksutiedot ohjeineen löytyvät Jäsenyys ja maksut sivulta.

Jos jäsentiedoissasi on muutoksia tai et ole ollut viime vuonna jäsen, käythän täyttämässä jäsentietolomakkeen. Voittoa tavoittelemattomana yhdistyksenä voimme hakea avustuksia kotipaikkaan perustuen, joten siksikin jäsentiedot ovat tärkeitä. Tietosuojasta kiinnostuneille selosteemme.