Matti Koskiala 1998
Julkaistu Sambakoulu Império do Papagaion jäsenlehti SAMBISTA:ssa no 4/98

Keskiviikkona 4.11.1998 Ville Virkkilän muistotilaisuudessa Helsingissä luettiin muiden muassa adressi, jolla Suomen Sambakoulujen Liitto kunnioitti edesmenneen muistoa. Vuonna 1921 Kotkassa syntynyt kuvanveistäjä Ville Virkkilä muutti 1940 luvun puolessavälissä Brasiliaan eestiläissyntyisen Vaike vaimonsa ja kahden pikkutyttärensä Urve Ingan ja Virven kanssa. Aluksi Sao Paulossa ja sittemmin Penedossa asuneeseen perheeseen syntyi jo tulovuonna kolmas tytär Anne ja 3.2.1953 poika Juhan. Mutta miksi SSKL kunnioitti 18 vuotta poikansa Juhanin eli Jussin jälkeen kuolleen Ville Virkkilän muistoa? Siksi, että heidän tarinansa on Suomen Samban tarina. Se on tarina, joka vastaa kysymykseen, kuinka tämä kaikki oikein alkoi.

Vuonna 1970 Ville ja Vaike tulivat Suomeen valmistelemaan Villen puuveistosten näyttelyä. Helsingin jälkeen seurasivat mm. Hampuri ja Tukholma, jossa Virkkilät tutustuivat myös Ruotsin Brasilia -yhdistykseen. 1972 Jussi Virkkilä kirjoitti ylioppilaaksi Sao Paulossa ja tuli sitten Suomeen katselemaan jatko-opintomahdollisuuksia. Seurallisten ja vieraanvaraisten Virkkilöitten omakotitalosta Helsingin Pitäjänmäessä tuli pian monenlaisten taiteilijoiden ja Brasilian kanssa tekemisissä olevien mieluisa tapaamispaikka. Suurempaa ja pienempää pirskettä järjestettiin brasilialaisella herkkyydellä sekä sisällä että pihamaalla.

Virkkilöitten ystäväpiiri laajeni vauhdilla ja me härmäläiset möllikät opimme, että portugalinkielen ehkäpä tärkein sana on ”amigo” ja että tavatessa ja erotessa halataan ja pussataan poskelle (beijos e abraços). Vähitellen alkoi itää Ruotsista tullut ajatus jonkinlaisen yhdistyksen perustamisesta erityisesti kun havaittiin, että Suomella ja Brasilialla ei ollut virallista ystävyysseuraa. Työnimenä oli ”sambaseura” mutta loppujen lopuksi syntyi virallinen yhdistys Suomi-Brasilia Seura ry keväällä 1975. Jo seuraavana vuonna seuran musiikkiasioista vastanneet Jussi Virkkilä ja Matti Koskiala esittivät palattuaan pitkältä Brasilian matkalta, että seura alkaisi järjestää jäsenistölleen vuosittaisia karnevaalityyppisiä juhlia.

Syksyllä 1976 syntyi myös ajatus käynnistää jonkinlainen ”sambakoulu” ikään kuin valmentamaan jäseniä 5.3.1977 Helsingissä ravintola Kaisaniemessä järjestettävään karnevaalijuhlaan. 1.12.1976 Suomi-Brasilia Seuran sambakoulu vihdoin aloitti Merimelojien majalla Jussin ohjatessa tanssia ja Matin bateriaa. Sambakoulu toimi syyskuusta toukokuuhun joka keskiviikko, mutta sen toiminta alkoi pian vaatia nopeampaa päätöksenteko-organisaatiota, kuin mitä emoseuran harvakseen kokoontunut hallitus oli.

Niinpä helmikuussa 1978 jo muutenkin sambakoulusta käytännössä huolehtinut ydinryhmä Jussi Virkkilä, Mikki Moisio, Kauko Saari ja Hannele Leppäneva perustivat oman yhdistyksen, Samba ry:n.

Baterian soitintilanne oli varsin alkeellinen ja yksipuolinen. Sambakoululla ei ollut omia soittimia ennenkuin Matti alkoi tuoda niitä Brasiliasta tammikuussa 1981. Sitä ennen käytettiin soittajien omia satunnaisesti hankittuja pikkusoittimia sekä Jussin ja Matin Brasiliasta mukanaan tuomia instrumentteja. Baterian kivijalka oli Matin peräti 14 tuumainen surdo. Niinpä Jussi alkoi suunnitella oman suuren surdon tekemistä, sellaisen jossa olisi riittävän matala ja jyhkeä ääni synnyttämään oikean samba- ja karnevaalitunnelman.

Isä Villen käsistä syntyi vaikka mitä muutakin kuin puuveistoksia. Isä ja poika hankkivat suuren levyn tanakkaa kuparipeltiä ja ryhtyivät rakentamaan surdoa. Pelti väännettiin pyöreäksi, sauma hitsattiin ja nahkakalvot ommeltiin molempiin päihin. Sitten tämä noin 20 tuumaa ja risat halkaisijaltaan ollut komeus roudattiin sambakoululle, jossa sen soundi todettiin mahtavaksi, samoin paino. Surdoa säilytettiin Merimelojien majan parvella varastokopissa ja joka kerta, kun sitä sinne kapeita portaita pitkin keploteltiin, muistettiin sen painoa. Siihen Jussi vaan, että ”se soundi, se soundi on kuulkaa se tärkeä juttu”.

Sambakoulun harjoituksissa tätä surdoa soittivat usein mm. Kauko Saari (mm. Pop/Jazz konservatorion lyömäsoitin lehtori, Papagaion perustajajäsen ym. ym.) ja Jartsa Karvonen (mm. Fiesta Sitan bumtsi-bum -bändin rumpali ym. ym.) mutta erityisen mielellään Jussi itse. Jos se (painonsa vuoksi) ei jonakin iltana ollut kelvannut kenellekään vaan rytmitaiteilijat olivat tarttuneet keveämpiin peleihin, saattoi Jussi kesken kaiken jättää tai delegoida tanssin ohjauksen ja tulla soittamaan rakasta isoa surdoaan. Näinkin hän opetti meille kunnollisen surdosoinnin tärkeyttä samba-bateriassa.

Jussi oli saanut päätökseen opintonsa Porvoon matkailuopistossa. Hän sai hyvän työpaikan Finnairin juuri avatussa toimistossa Lissabonissa, jonne hän joutui lähtemään pian Samba ry:n perustamisen jälkeen. Jo vuoden kuluttua hänellä todettiin pahanlaatuinen syöpä, jonka hoitoa varten hän joutui muuttamaan takaisin Suomeen. Vielä varsin sairaanakin Jussi oli kuitenkin mukana monenlaisissa riennoissa, hän soitti perkussioita Nils-Aslak Valkeapään ja Paroni Paakkunaisen yhtyeen suurella Pohjoismaiden kiertueella ja osallistui vielä kesän 1980 karnevaaliparaatiin, jonka Samba ry järjesti Helsingin keskustassa. Tässä kulkueessa edellä kuvattua, nyttemmin jo ”Jussin surdoksi” kutsuttua soitinta – lajissaan silloin Suomen suurinta ja komeasoitisinta – soitti Jartsa. Jussin sairaus paheni ja hän matkusti Sao Pauloon, jossa menehtyi 9.11.1980, vain reilun 27 vuoden ikäisenä.

Samba ry:n koulu jatkoi joka keskiviikko Merimelojien majalla. Opetuksesta ja bateriasta vastasivat koulun esiintyvän ryhmän, Samba Novan jäsenet. Joulukuussa 1981 Ville ja Vaike Virkkilä muuttivat ”lopullisesti” takaisin Brasiliaan, mutta päätyivät kuitenkin viettämään siellä vain talvikaudet ja palasivat usein Suomen kesään.

Loppuvuodesta 1981 ilmestyi ensimmäinen numero Samba ry:n, helsinkiläisen sambakoulun lehteä, Amigos do Samba. Muukin koulun toiminta oli vahvaa ja vilkasta. Viidakkorumpu (vai Jussin surdoko?) oli levittänyt sanomaa sambasta yli maan ja muistakin kaupungeista alkoi käydä porukoita tutustumassa meininkiin. Samba ry. oli vahvasti mukana avittamassa, kun sambaryhmät esim. Lahdessa, Turussa ja Tampereella ottivat ensiaskeleitaan.

Vuonna 1984 sambaryhmiä oli jo niin monia, että Samba ry päätti yrittää järjestää ”ensimmäisen yhteisen leikkimielisen kilvoittelukarnevaalin”. Siihen osallistui kaikkiaan seitsemän eri ryhmää omilla samba-show esityksillään. Paikaksi tuli perinteikäs ravintola Kaisaniemi Helsingissä ja päivämääräksi 16.5.1984.

Osanottajat:

• Helsingistä:
  Samba Clube
  Samba Nova
  Helsingin Sambakoulu
• Turusta:
  Samba Apito
  Crupo Brasil
• Salosta:
  Samba Corrente
• Lahdesta:
  Samba Maracana

OHJELMA KAISANIEMESSÄ 16.5.1984

Klo 19.00 Sambakoulujen rumpuryhmät verryttelevät
Klo 19.30 Illallinen tai sambailua
Klo 20.30 Pukukilpailuun osallistuvien näytös
Klo 21.00 Sambaryhmien kilvoittelukavalkaadi alkaa
Klo 23.00 Pukukilpailun voittaja julistetaan (Tuomaristo)
Klo 23.15 Arpajaisvoittajat arvotaan (Tuomaristo)
Klo 23.30 Sambaryhmien voittaja julistetaan (Tuomaristo)

Tämän Suomen koko sambaväen ensimmäisen yhteisen juhlan ja showkilpailun junailijat eli Samba ry:n vuoden 1984 hallitus ansaitsee tulla mainituksi historiallisten aikaansaannostensa vuoksi.

Puheenjohtaja oli Hannele Leppäneva, varapj. Vaike Virkkilä, jäseninä Leila Karvonen ja Senja Kirjonen, varajäseninä vaikuttivat Olavi Eriksson, Esa Nykänen, Stiina Lahtinen, Erja Söderström ja Taito Kirjonen.

Kilpailuun piti tietysti saada myös palkinto ja koska jo alussa toivottiin saatavan aikaan juhla ja kilpailu, jonka kulloinenkin voittaja järjestäisi seuraavana vuonna uudelleen, mietittiin – tai todennäköisimmin Hannele ja Vaike miettivät – kiertopalkintoa. Näissä pohdinnoissa pulpahti esille ”Jussin Surdo”, joka oli päättynyt Samba Novan rumpalille, Juha Alangolle, joka oli lunastanut itselleen Jussin jäämistöstä runsaasti muutakin rumputavaraa. Surdo oli kuitenkin päässyt vähän huonoon kuntoon. Sen kunnostaminen ei olisikaan vallan helppo ja nopea juttu.

Silloin muistettiin, että Wege, Helsingin Sambakoulun, Supersamba–bändin ja Samba Cluben rumpali, Vesa Wegelius oli hänkin rakennellut surdoja. Wegen ensimmäinen kokeilukappale oli pieni pellinvärinen peli metallivanteilla. Seuraavan, hieman suuremman ja punaiseksi eloksoidun oli ostanut itselleen, valokuvaaja Urpo Häyrinen (mm. Samba ja Rion Karnevaalit -kirjojen sekä useiden luontoteoksien kuvittaja), Supersamban ja Samba Cluben ritmistana tunnettu mies. Kolmas 20″ puuvanteinen surdo oli Wegellä omassa käytössä. Mutta Wegen ensimmäinen koekappalesurdonsa oli saatavissa ja se ostettiin tämän sambakilpailun kiertopalkinnoksi. Rummun kylkeen kaiverrettiin tapahtuman alkuunpanijan Juhan Virkkilän kunniaksi ja muistoksi JUSSIN SURDO.

Matti Koskiala

Aiheeseen liittyvät

Historiallinen ciné film, mies kameran takana Olavi ”Ola” Eriksson:
Jussi brought Samba to Finland 1980

Kuvanveistäjä Ville Virkkilä, artikkeli HS.fi vuonna 1998:
Historia muovasi elämän, puu taiteilijan

Matti Koskiala kertoo sambasta tv-ohjelmassa vuonna 1992:
Seppo Hovin seurassa 1992 karnevaalitunnelmissa osa 1: Brasilian rytmit!

Matti Koskiala in Memoriam vuonna 2025:
Muistokirjoitus Sambakoulu Império do Papagaion puolesta