Suomisamban suuri pioneeri on poissa. Lämpimänä heinäkuisena lauantai-iltana Vastarannan Kiisken terassilla mestaria lämmöllä muistelivat Papagaion omat pioneerit, mestre Jupe Väre ja Kaitsu “Cavaquinho” Askolin.

Jupe ja Kaitsu heräsivät sambaan aikakautena, kun brasilialainen syke todella valloitti Suomea. 1980-luvun puolivälissä Hesperian karnevaalit olivat jo vakiintunut megailmiö. Ja kukapa niistä olisi tarinoinut telkkarissa kuin Matti Koskiala, sujuvapuheinen lajin auktoriteetti jo silloin. Brasilialainen samba oli vienyt nuorten kundien sydämen, mutta että sambaa oli jo ihan Suomessakin! Ei kun mukaan vaan. Molemmat päätyivät Samba ry:n treeneihin Merimelojien Majalle ja sitä kautta esiintyviin ryhmiin ja loppu on sitä kuuluisaa historiaa. 

Masa oli luonnollisesti mukana, kun aloiteltiin sambaryhmien välisiä mestaruuskilpailuita. Vähältä piti ettei Kaitsu voittanut jo 1984 kaikkien aikojen ensimmäistä kertaa jaossa ollutta “Jussin surdoa” – jotain siinä kävi ettei hän mahtunutkaan Samba Novan kokoonpanoon tuona iltana ravintola Kaisaniemessä – seuraavana vuonna eli 1985 kundit sitten olivatkin Suomen mestareita Samba Brancan riveissä. 

Masa oli tuohon aikaan ainoita soittimien, levyjen, rumpukalvojen ja muun materiaalin lähteitä. Hän toi niitä suoraan Brasiliasta, missä oli käynyt ja ollut kotonaan jo lukemattomia kertoja. Jupe kiinnostui tuntemattomasta rajun kuuloisesta soittimesta, joka dominoi Mocidaden baterian saundia legendaarisilla Mestre Andrén aikoina äänitetyillä älppäreillä. Nämä levyt olivat tuohon aikaan – kauan ennen internetiä – ainoa batucadan lähde ja oppimateriaali täällä kaukana. Repinique, tiesi Masa kertoa, ja itse asiassa häneltä löytyikin tämmöinen soitin kotoaan. 

Eikä Jupen ensimmäinen repinique ollut ainoa soitin, jonka Koskiala järkkäsi innokkaille nuorille sambansoittajille. Papagaiolta löytyy edelleen mojova 26-tuumainen surdo, joka alunperin soi Eila Solehmaisen käsissä Folias na Cozinha -sambaryhmässä. Cozinhan perustamiseen haettiin Masalta siunausta – onkohan tämmöinen nyt hyvä idea – ja se saatiinkin. Myös Papagaion perustamisesta Masa oli aivan innoissaan. “Sambasaaste leviämään vaan!” 

Ja se musiikki – uskomaton levyjen määrä ja myös suomalaisten ensimmäinen kosketus Rion livesaundeihin. Vuonna 1981 Masa oli äänittänyt sambakoulujen baterioita, tämä räjäytti tajunnan. Jupe muistaa vielä, millaisen vaikutuksen Mangueiran baterian dynamiikka ja sovitusten yksinkertainen kauneus tekivät tuolloin. Yksi äänityksistä oli kuulemma tehty Virkkilöiden asunnon vessan ikkunasta käsin, kun sieltä oli hyvä näköala erään koulun katutreenihin. 

Supersamba toi bändinä perinteisen riolaisen karnevaalimusiikin suomalaisten tietoisuuteen. Kovatasoisista ammattimuusikoista koostuva bändi Koskialan johdolla piti sisällään myös pienen baterian, jossa Jupe ja Kaitsu pääsivät maistamaan kunnon keikkameininkiä, oikein melodisten biisien ja laulajien kanssa. Ja Supersambassa soitti Suomen eka cavaquinho – tai itse asiassa se oli Fenderin sähkömandoliini, ei varsinainen cavaquinho, tähdentää Kaitsu. 

Masa oli myös suuri futismies: Hän järkkäsi baterian soittamaan matseihin, myös 1987 legendaariseen Suomi-Brasilia-ystävyysotteluun, jossa ekan puoliajan lopussa Suomi johti 1-0! Väitetään, että tällä hetkellä koko Rio oli hetken hiljaa…kunnes nuori kundi nimeltä Romário alkoi tosissaan tehdä maaleja. Helsinki-cupissa Masa työskenteli vuosikausia vapaaehtoisena brassijoukkueiden tulkkina. Kielihän hänen oli toki ollut opeteltava heti alkuunsa, koska miten muuten voisi ymmärtää sambaa ja päästä kulttuuriin sisälle. 

Masa päätyi myös tulkkaamaan itse Pelé:n vierailua Suomessa. Tuohon aikaan iltapäivälehti jakoi otteluissa onnistuneille tai sössineille pelaajille arvonimiä “Pelé:t” tai “pellet”. Masa esitteli tämän innoissaan, mutta Kuningas ei ollut vaikuttunut. “Kukaan, joka ottaa jalkapallon tosissaan, ei ole pelle!” 

Tämmöisiä hersyviä tarinoita Masalla riitti loputtomiin. Hän oli suuri tarinankertoja – arkielämässä ehkä hitaasti ja harkiten puhuva, mutta radioäänenä hän muuttui sujuvan soljuvaksi, miellyttäväksi ja vangitsevaksi. Masan luona ei voinut vain piipahtaa nopeasti. Tarinaa tarkkoine yksityiskohtineen tuli niin paljon, ettei vieras melkein meinannut pystyä käsittelemään sitä kaikkea informaation määrää. Todellinen tietosanakirja, joka kommunikoi rakastamistaan asioista omalla ymmärrettävällä, mukaansatempaavalla ja vekkulilla tavallaan. 

Masa otti selvää, keräsi materiaalia, syventyi pienimpiä yksityiskohtia myöten, ja jakoi valtavaa tietomääräänsä aina auliisti kaikille sambasta kiinnostuneille. Kannusti ja auttoi, kosketti niin monia vuosikymmenien aikana. Masa ei niinkään stressannut, että meneekö just heti kaikki oikein, tärkeintä että tehdään, ja tehdään aidolla ilolla ja innostuksella. Samba oli hänelle henki ja elämä, se välittyi kaikille hänen kanssaan tekemisissä olleille. 

Kiitos Masa kaikesta ja hyvää matkaa! Ei samba tule kuolemaan – me pidetään siitä hyvää huolta! Ja esimerkkisi mukaan jaetaan osaamistamme eteenpäin, niin että se jatkaa elämäänsä tulevaisuudessakin. 

Sambakoulu Império do Papagaion puolesta
Johanna Vehmas

Artikkelin kuva: Helsinki Samba Carnaval kulkue 2006