1993

Voiko olla suomalaisempaa aihetta kuin Kalevala? Jokaisella suomalaisella on mielikuva Kalevalasta, jokaisella omansa, positiivinen tai negatiivinen, ketään se ei jätä kylmäksi. Mutta mikä on Kalevala – tai laajemmin, mitä ovat kalevalaiset runot, mistä ne kertovat ja mitä ne tarkottavat, ja millainen on ollut se aikakausi, joka nuo sunot synnytti? Ja miksi ihmeessa se on erinomainen aihe sambakulkueelle?

Kun Papagaio valitsi itselleen aihetta, se ei halunnut päästää itseään liian helpolla. Miten ihmeessä pölyisestä kansakoulun pakkopullasta saa aikaan karnevaalikulkueen? Kun vaiheeseen paneuduttiin perusteellisemmin, kääntyi ongelma päälaelleen: Kalevala on rikasta ja runsasta, suorastaan rönsyilevää runoutta, kielikuvissaan ylivertaista, miten tuon kaiken saa mahtumaan yhteen kulkueeseen? Lönnrot tarvitsi ilmaisuunsa 50 runoa, 22 795 säettä, meillä on vain yksi laulu! Yksi asia oli kuitenkin varma: haluamme tehdä sen!

Kalevalaiset runot

Kalevalaiset runot ovat vuosituhansien aikana suomalaisten tietäjien, runonlaulajien, luomaa suullista perimätietoa, joka sisältää sekä myyttistä tietoa maaiolmankaikkeuden synnystä ja rakenteesta että historiallista tietoa eri aikakausilta. Runoissa on kerrostumia eri ajoilta. Vanhimmat runot ovat esikristilliseltä ajalta mahdollisesti jopa 9000 tuhannen vuoden taka (mm. Kilpalaulanta ja Maailman synty), uudemmat viikinkiajalta (Lemminkäisen ja Tieran sotaretket, Kullervo-runot) ja viimeisimmät kristilliseltä ajalta (mm. Marjatan poika).

Tieto “synnyistä syvistä”, syntytieto, oli tärkeää, sillä uskottottiin, että jos tietää miten jokin asia on saanut alkunsa, voi siihen vaikuttaa alatai muuttuvassa maailmassa. Esim.tauti voitiin parantaa, jos tiedettiin taudin aiheuttajan alkuperä, synty. Väinämöisen polvenhaava, rautaisella kirveellä aiheutettu, parannettiin lukemalla raudan synty –runo. Näistä kaikista Elias Lönnrot keräsi kokoon muokaten ja osittain itse seipittäåen kirjalliset julkaisunsa Vanhan Kalevalan (18359 ja Uuden Kalevalan (1849). Huolimatta siitä, että Lönnrot oli syvästi kristitty mies -, hän tietoisesti karsi kokoelmistaan krisittyjä aineksia ja painotti niitä aineksia, joiden hän uskoi olevan yhteydessä suomalaisten muinaisuskoon. Yhdistellessään eri ajoilta peräisin olevia ja eri paikoissa säilyneitä runoja omia värssyjään lisäten Lönnrot toimi kuten muinainen runonlaulaja. Hän loi oman näkemyksensä ja kertoi oman tarinansa, jossa heijastuu hänen oman aikansa henkinen ilmapiiri. Mm, Aino-taru on lähes kokonaan.

Kalevala-tutkimus

Tämän vuosisadan alun kalevalatutkimus keskittyi vielä lähes kokonaan Lönnrotin laitoksiin, mutta nykyinen tutkimus keskittyy enemmän kaikkiin säilyneisiin runojen muistiinpanoihin ohi Lönnrotin kirjojen.

Jotta kalevalaisia runoja voisii ymmärtää,täytyy hieman yrittää valottaa sitä muinaissuomalaisten maailmankuvaa, jota ko. runot heijastavat. Tämä ei ole helppoa, sillä muinaisesta kulttuurista, uskomuksista ja rituaaleista on säilynyt todella vähän jos ollen kaan tietoa meidän päiviimme; ja sekin vähä usein vastapuoolen eli valloittajien muistiinpanoina, joissa suomalaisten rituaalit pyrittiin esittämään halveksattavia ja naurettavia.

Voidaan väittää, että suomalaiset ovat kokeneet Euroopassa saman kohtalon kuin intiaanit Uudella Mantereella. Tapahtuma Suomessa ei ollut yhtä raju ja dramaattinen kuin Amerikassa, koska ensimmäisen ja toisen vuosituhannen vaihteen katolinen kirkko ei ollut yhtä vahva ja teknisesti tehokas kuin 1500-luvun katolinen kirkko, joka tuhosi intiaanien perinteisen elämänmuodon. Mutta lopputulos oli sama: oma vuosituhansia vanha kulttuuri uskontoineen tuhottiin, pyhät paikat häväistiin ja hävitettiin, ja tilalle tuotiin vieras kulttuuri keski-Euroopasta Välimeren pohjukassa syntyneineen uskontoineen. Mitä jäi jäljelle? Synkkä suomalainen mielenlaatu? Ahdistus? Olemmeko vieläkään toipuneet sielumme tärvelemisestä?

Kalevalainen maailmankuva

Tiedetään, että muinaisilla suomalaisilla on ollut järjestynyt jumalhierarkia jumalineen, henkineen ja haltioineen. Tiedetään myös että heillä on ollut jäsentynyt käsitys maailmankaikkeuden rakenteesta.

Savolaisen kalastajan Matti Kähkösen sanoin: “Kolme jumaloo, kolme jumalaneukkoo, se on kuusi ja yheksän luonnontyttäriä, muut on muita.” Kolme jumalaa: Ukko,Tapio ja Ahti, ja heidän vaimonsa Rauni eli Maaemo, Mielikki ja Vellamo. Näistä syntyy kuuden planeetan järjestelmä. Matti Kähkönen jättää mainitsematta seitsemännen eli auringon, jota kuusi planeettaa kiertää. Maailmalla ehkä tunnetuin tämän planeettajärjestelmän symboli on juutalaisilta tuttu Daavidin Tähti (kts. Kuva nro 1.)

Yhdeksän luonnontytärtä tarkoittaa niitä luonnottaria, joina maailmankaikkeuden yhdeksän sisäkkäistä tasoa ilmenee. Nämä tasot kuivataan runoudessa usein merinä. Kilpalaulantarunon lopussa Joukahainen ampuu Väinämöisen, ja Väinämöinen putoaa yhdeksän meren läpi kymmenenteen, jonne hän jää ajelehtimaan. Se kymmenes meri on olevaisuuden taso, ja näin alkaa luomistyö maanpiirissä.

Ja ne muut ovat henkiä ja hiisiä, joita vilisee kaikkialla ja joiden kautta käytännön jatkuva luomistyö toteutuu.

Maailman synty

Yks on Eineisten emonen
polvuinen ikiolija
alku kaiken karvallisen
mahti ponnetoin povinen.

Maailma on syntynyt Kaaoksen meren eli suomalaisten Eineisten emän alkusubstanssista. Eineisten emä on Suuri Äiti, jonka Olemattomuuden ikuisuus sisälsi maailmankaikkeuden olemuksen kolminaisessa muodossa.

Tästä alkumerestä on saanut alkunsa järjestäynyt Kosmos. Eineisten emän yhteyttä on kalevalaisessa runoudessa kuvattu munaksi, jonka murtumisesta luomistyö alkoi. Munia on eri versioiden mukaan yksi tai usemapia, yleensä kolme, seitsemän tai yhdeksän kuvaten maailman eri tasoja. Tällöin on kyse sisäkkäisistä munista.

Elias Lönnrot korvasi Kalevalassaan alkuperäisen Väinämöisen (ve’en emonen) Ilmatar-luonnottarella, jonka tuuli panee paksuksi; tästä alkaa tuskainen luomisen työ. Maailmanpylvään kiinnittyminen maailmanvuoren huipulle on runoissa kuvattu sotkan laskeutumisella Väinämöisen polven päälle.

Väinämöinen

Muinainen ihminen koki ympäröivän todellisuuden kollektiivisen tajunnan kautta. Siksi Kansan tajunta ei voinut ulottua kovin kauas heimon ja sen hengen syntymisen taakse. Näin ollen heimonhengen syntyminen samaistettiin maailman ja ihmisen syntymiseen; ja merkittäviin tapahtumiin vaikuttaneet henkilöt saivat myyttisiä piirteitä. Niinpä Väinämöinen ilmenee monella tasolla: a) myyttisenä alkuolentona, joka muuntui maailman rakenteiden suhdejärjestelmäksi ja Kosmoksen raaka-aineeksi eli Väinämöista voi pitää eräänlaisena maailmanluojana, b) hengen ja elämän ylläpitäjänä luonnossa (vrt. Väinämöisen soitto, joka elähdytti koko luomakuntaa) ja c) ihmisen syvimpänä kokemuksen alueena, joka sisäisenä äänenä ilmoittaa jumalten tahdon.

Väinämöisen olemus on peräisin Eineisten emän eli kaaoksen meren alkusubstanssista. Tästä syystä Väinämöistä on joskus sanottu yllättävästi “veden emoksi”. Vedenomaiset perintötekijät hän on saanut myös isältään Ahdilta, meren jumalalta. Vesi on kalevalaisen teologian mukaan kaiken alku ja loppu. Luominen on mielletty Väinämöisen jatkuvana muodonmuutoksena itseydestä ulkoisuuteen ja takaisin vedenomaiseen sisäisyyteen. Veden pinnalla joskus näkyvää tyventä kohtaa on vanha kansa nimittänyt Väinämöisen veneen jäljeksi, koska liikehtivän veden keskellä selvästi rajautuva tyyni alue on tuonut mieleen Väinämöisen taivaasta heijastuvan levollisuuden ja hiljaisuuden.

Väinämöisestä tuli myös suurin tietäjä, “tietäjä iän ikuinen”, eräänlainen välittäjä henkisen maailman ja ihmisen välille. Elämänvoiman taustalla vaikuttavana henkenä Väinämöinen on ollut kaikkien tietäjien ja velhojen maaginen voimanlähde eli kuten torppari Jaakko Heikkisen kertomus 1900-luvun alusta kuvailee: “Väinämöisellä ei ollut luita ja lihoja niin kuin meillä, vaan runomiehet ja velhot kun ottaa voiman moasta ja veestä ja kuusta ja auringosta ja kaikesta, niin se mikä yhteen kokoupi on Väinämöinen”. Christfrid Gananderin erään muistiinpanon mukaan Väinämöinen syntyi täysissä sotavarustuksissa hevosen selässä. Niinpä Väinämöinen oli siis jo syntyessään vanha heimo- ja sotapäällikkö. Tämä onkin Väinämöisen ulkoisin rooli, suomalainen heimopäällikkö.

Reinhold von Beckerin mukaan Väinämöisellä oli asunaan viisi villavaippaa ja kahdeksan sarkakauhtanaa sekä yksi vaippa, jota toivottiin sodassa suojaksi nuolia vastaan. Asuun kuului myös vyö, eräänlainen voimavyö. Tämä vyö on voimarengas, jonka kehämuodossa pysähtymättä virtaava voimaa on pidetty maagisena tulena:

Ei tuli syviltä synny
eikä kasva karkialla
syntyi Jiesuksen sylissä
vyöltä vanhan Väinämöisen

Väinämöisen vyö on itseasiassa käärme. Jos käärmeen pyrstö laitetaan sen suuhun kuten Väinämöisen vyössä, tulee yhdestä suorasta linjasta loputonta virtaavaa kiertoa. Tästä syystä kehän muotoista käärmettä on monissa kulttuureissa pidetty ikuisuuden vertauskuvana. Taikavyö maagisena symbolina on jotakin mikä pitää sisäpuoliset koossa tai torjuu ulkopuoliset tai liittää jonkun ulkopuolisen piiriin. Käärmeitä on käytetty myös maagisina noudannuolina. Joukahainen ampui Väinämöistä juuri tällaisella käärmenuolella. Myös “märkähattu karjapaimen” ampui Lemminkäistä käärmenuolella vatsaan ja aiheutti Lemminkäisen kuoleman.

Värmlannin suomalaisten mukaan Väinämöinen opetti ihmisille tietoa tähdistä. Väinämöisen tähtitiedosta on kuitenkin jäljellä vain hajanaisia katkelmia. Seulasten tähtikuviota kutsuttiin Väinämöisen virsuksi, Siriusta Kalevan tähdeksi ja Linnunrataa pidettiin kaadettuna Isona-Tammena. Orionin vyötä sanottiin Väinämöisen viikatteeksi, ja sitä käytettiin ajan mittaukseen: “silloin kun vainuviikate on korkeimmillaan, silloin on puoliyö”. Viisaana tietäjänä Väinämöinen opetti tähtitietoa, mutta jumalallinen Väinämöinen oli itse tähdittämässä taivasta:

Omat on kolkat kuokkimani
ilman pielet pistämäni
kalahauat kaivamani
taivaat tähyttämäni

Ilmarinen

Varsinainen taivaankannen takoja oli Ilmarinen, joka oli seppä jo syntyessään. Ilmarista pidetään suomalaisen mytologian vanhimpana nimenä. Sen arvellaan olevan peräisin viimeistään n. 2500 eKr. Päättyneen suomalais-ugrilaisen kauden jälkeiseltä ajalta. Tästä vanhasta yhteydestä kertoo votjakkien taivaanjumalan nimi Inmar.

Ilmarinen on nimensä mukaisesti taivaanjumala myös suomalaisten mytologiassa. Hän on toisen taivaanjumalan Ukon ja Ilmatar-luonnottaren poika.

Jos Ilmarista ajatellaan toisaalta taivaanjumalana ja toisaalta tuleen liittyvänä seppäjumalana, on luontevaa samaistaa Ilmarisen jumaluus aurinkoon, taivaalliseen pajaan ja tulen lähteeseen. Ilmarinen menee heti syntymäänsä seuraavana päivänä pajaansa takomaan lukkoja ja avaimia. Takovan Ilmarisen vasaran ja alasimen välistä sinkoutuu kaikkialle elämäntulen kipinöitä, jotka tähtinä täyttävät avaruuden.

llmarinen on takonut myös maan muotoonsa. Samalla kun Ilmarinen loi maata ja ihmistä, hän uudistui asettuessaan ihmisen sydämeen. Voidaan sanoa, että Ilmarisen taonnan kuulee myös ihmisen sydämen lyönneissä. Hän takoo ihmiseen eheyttä ja pyrkii sydämeen kätketystä Sammon murusta luomaan päivätietoista väinämöisyyttä. Tämä toteutuu silloin, kun ihminen ilmarisuutensa avulla takoo itseensä uuden Sammon. Ilmarinen vaikuttaa ihmisen sielullisella alueella tasapainottavana tekijänä taivaallisen ylitajunnan ja maallisen alitajunnan välillä. Tässä taonnassa liitetään yhteen sisäiset tunnot, joissa kuulee jumalien äänen, ja ulkoiset aistimukset ja havainnot.

Lemminkäinen

Lemminkäinen on kyseisen kolmikon kolmas hahmo, kuten Joukahainenkin. Lemminkäisestä tulee aineeseen langenneen Joukahaisen (Kilpalaulantaruno) heijastuksena olento, joka alas- ja sisäänpäin vetäytyvän Joukahaisen vastaliikkeenä pyrkii ylös- ja ulospäin, irti aineellisuudesta.

Punasaappainen Lemminkäinen on tulinen dionyysinen jumaluus, joka ilmentää itseään luonnossa maan sisäisyydestä ulos kasvavina kasvi- ja eläinkuntina. Ihmisessä Lemminkäinen on se sisäinen olemus, väinämöisyys, joka ruuniinelinvoiman ja aistien avulla pyrkii ulottumaan ulkoiseen todellisuuteen. Lemminkäinen antaa ihmiselle mahdollisuuden kokea ja todellistaa itseään luomalla suhdetta ympäröivään maailmaan. Lemminkäinen on ponnistusvoimaa, joka keskittyy sisäisyydessä ja avautuu ulospäin tahdon tekoina.

Sisäisen ulkoistamista on myös suvunjatkaminen. Saarella tuhannet neidot maanneen Lemminkäisen nimi onkin yhteydessä lempi-sanaan, joka rakkauden ohella tarkoittaa myös tulta.

Muista poiketen Lemminkäinen on puoliksi jumalallista ja puoliksi ihmisen sukua. Ahdin ja ihmisneidonlapsena hän on ristiriitainen hamo, yhdistelmä Don Juania,FAustia, saknkaria ja rettelöitsijää. Hän sokaistui Dionysoksen tavoin aistien välittämistä vaikutelmista ja kamppailee jatkuvasti tiedostamattomien pyrkimystensä kanssa, joissa vaikuttaa Joukahaisen salattu varjotodellisuus.

Tulen jakautuminen

Tuli oli peräisin Ilmariselta, joka pajassaan auringossa takoessaan löi kipinöitä, jotka levisivät kaikkialle ja tähdittivät taivaan. Tyksi kipinöistä sinkoutui maahan, jossa kala nielaisi sen. Kala pyydettiin ja sen vatsa aukaistiin. Vatsasta löytyi kaksi tulikerää, punainen liekki ja sininen liekki.

Kaksi erilaista tulenliekkiä symboloi vastavoimien syntymistä maailmaan, hengen ja aineen eriytymistäl. Tästä kertoo myös Kilpalaulanta-runo. Sinisenä liekkinä joukahaisvoimat “uppoivat suohon” eli kiinteytyivät aineeksi. Nämä joukahaisvoimat vetävät maata alspäin irti taivaasta. Kuitenkin henkisten väinämöisvoimien suuruuden takia Joukahaisesta erkani sisar, lemminkäisvoima, joka punaisena liekkinä pyrkii ylöspäin irti aineesa kohti taivasta. Nämä punaisen liekin voimat saavat aikaan sen, että elämänpuun tavoin kasvit kasvavat maasta ylöspäin.

Kahta erilaista tulta, puuta hieromalla sytytettyä punaista liekkiä ja kivestä kipinää iskemällä sytytettyä sinistä liekkiä, on käytetty hyväksi myös monissa taioissa.

Metsä ja pyhä lehto

Metsä on aina ollut suomalisille erittäin tärkeä, tuttu ja turvallinen paikka, jossa jumalainen luomistyö toteutuu kaikessa moninaisuudessaan. Metsät ovat olleet (ovatkohan vieläkin?) täynnä erilaisia henkiä ja hiisiä, jotka tätä luomistyötä toteuttavat. Muinaissuomalaisten “temppeleitä” ovat olleet pyhät lehdot. Ne ovat oletettavasti olleet rajattuja, laajoja, neliönmuotoisia alueita, jonka keskellä on kasvanut elämänpuun vertauskuvana isotammi. Oleellista pyhille lehdoille oli, että ne olivat täysin luonnontilassa, jotta hiidet, haltiat ja muut henget saisivat häiritsemättä toteuttaa työtään. Ihmisellä ei ollut siellä lupaa “oksaakaan ottaa, lehteäkään taittaa”, eikä sinne ollut lupa mennä kuin suurina juhlapäivinä.

Pyhissä lehdoissa suoritetuista rituaaleista ei ole säilynyt tietoa. Pyhien lehtojen hävittäminen alkoi Suomessa jo varhaisella keskiajalla.

Pohjola

Pohjolan kivimäki on maailman keskusvuori, joka syntyi, kun alku-Väinämöinen kaaoksen alkumereesä uidessaan taittoi polvensa ja nosti sen veden pinnan yläpuolelle. Legendan mukaan maailmankaikkeuden keskusakseli, maailmanpylväs eli ns. Sammaspylväs, kohtaa maanVäinämöisen polven päälle munimaan. Pohjolan kivimäen muodostuminen ja kasvaminen kuvaa kaiken henkisen maallistumista.

Maailmankaikkeutteen pirstoutuneen alku-Sammon energia virtaa auringon kauttqa Sammaspyväåäåseen ja sitä pitkin maahan. Alku-Sammon hajoaminen on runoissa kuvattu munan murtumisella. Ja koska paikka, jossa tama jumalainen energia ensimmäisen kerran koskettaa maata, on maailmanvuoren huipulla, on tämä paikka myös pyhä. Siellä, Pohjolan kivimäen huipulla, sijaitsee Pohjolan tupa. Se on paikka, joka ei ole maallinen eikä taivaallinen, vaan siltä väliltä. Siellä kuolleiden henget kokoontuvat (vrt. Viikinkien Valhalla), ja sieltä on käynti niin maan alle Manalaan kuin myös Taivaaseen.

Keskellä Pohjolan tupaa kasvaa elämän puu, Iso-Tammi. Erään tarinan mukaan ihminen on syntynyt Ison Tammen kannosta. Ison-Tammen kaatamiseen liittyy vertauskuva: kun jokin asia pääsee kasvamaan liian isoksi ihmisen mielessä, se on kuin valtava tammi, jonka oksat levittäytyvät kaikkialle taivaan ylle peittäen auringon ja kuun valon. Tammi on kaadettava, jotta aurinko paistaisi jälleen ja asiat näyttäytyisivät oikeassa valossa.

Tulen jakautumisessa syntyneet vastavoimat johtivat maan ja taivaan,tulen ja veden, merien ja maan erottumiseen toisistaan. Vastavoimista huolimatta ne pyrkivät kuitenkin yhdistymään uudelleen alkuperäiseen ykseyden tilaan.Jos näin kävisi, luomistyö pysähtyisi.

Sen tähden maailma tarvitsee rajat, ja tätä kuvaa neliön muotoinen Pohjolan tupa, jonka nurkkia vartioivat Neljän Tuulen Luonnottaret. He pitävät huolta siitä, että rajat pysyvät voimassa,tuli ja vesi eivät sekoitu ja maa rajoittuu mereen jne. Neljän tuulen Luonnottaret edustavat neljää ilmansuuntaa, ja he ovat Tuuletar,Iätär, Etelätär ja Lännetär. Alkujaan he ovat Tapion ja Mielikin tyttäret Tuulikki ja Tellervo sekä Ahdin ja Vellamon tyttäret Annikki ja Ahitar. Pohjolan tuvan ja samalla maailman rajojen symbolina on pidetty tienvarsien nähtävyysmerkistä tuttua Hannun vaakunaa. Eräässä mielessä Tuulessa eli neljässä ilmansuunnassa voi nähdä myös maailman rakenteen jakautumisen neljään elementtiin: maahan, ilmaan,veteen ja tuleen. Näiden väliseen tasapainoon eli rajojen pysyvyyteen perustuvat fysiikan lait. Neljä elementtiä ilmenee aineen eri olomuodoissa kiinteästä nesteeseen ja edelleen kaasuksi sekä lämpövaikutuksena, joka saa aikaan olomuodon muutokset.

Kun ihmisen henkinen olemus on taivaallista alkuperää, on ihmisen fyysinen olemus peräisin Pohjolan kivimäen sisästä, Maaeomon kohdusta. Sieltä, syvältä maan uumenista haki Väinämöinenkin kolmea sanaa (huom! Sana=logos, “Alussa oli sana…” Raamatun luomiskertomus) venettä veistäessään. Veneenveistoon liittyy ajatus ihmisen muodon rakentamisesta.

Muinaiselle suomalaiselle veneen muoto on ollut muodoista täydellisin ja näin ollen pyhä, koska sen on katsottu olevan taivaallista alkuperää. Kuun sirpistä. Venettä ei ihminen ole saanut itse hävittää, vaan se on pitänyt jättää luontoon lahoamaan tai korkeintaan polttaa juhannuksena, jolloin ylöspäin suuntautuvatl lemminkäisvoimat ovat luonnossa voimakkaimmillaan.Tällöin palaessaan veneen muoto palautuu takaisin taivaalle.

Sampo

Sammon voi mieltää monella tavalla. Abstraktina käsitteenä se liitetään ihmiskunnan hyvinvointiin, joka mielletään usein kulttuuriin ja sen syntymiseen. Tälle löytyy perusteita siitäkin, että Sampo-ruinojen synty liittyy yhteen maanviljelystaidon (eli kulttuurin) kehittymisen kanssa. Runonlaulajan sanoin: “Sammossa on kaiken alku. Ruvettiin kyntöä ja kylvöä laatimaan.” Maasta kasvava vilja miellettiin pirstoutuneen jyviä jauhavan Sammon muruiksi. Hedelmällisyysriiteissä kevätkylvöjen aikaan luettiin ensin Maailman synty –runo ja sitten Sampo-runot.

Toisaalta rikkauksia tuova Sampo voidaan yhdistää veneeseen, joka tuo rikkauksia vierailta mailta. Televisiosarjassaan “Rauta-aika” Paavo Haavikko esittelee Sammon rahanlyöntikoneena, jonka suomalaiset ryöstivät Bysantista. Tässä hän viittaa Suomesta arkeologisissa kaivauksissa löytyneisiin väärennettyihin bysanttilaisiin kolikkoihin. Erään 1900-luvun alun norjalaistutkijan mukaan Sampo on ollut noitarumpu. Sampoa eli Kirjokantta takomalla shamaani on sanut yhteyden henkiseen maailmaan, ja näin hän on tuonut hyvinvointia ja henkistä rikkautta heimon elämään.

Myyttisessä mielessä ehjä Sampo kuvaa alkuperäistä ykseyden tilaa, joka pirstoutuessaan sai aikaan maailman syntymisen. Ihmisen sisäisessä sielunmaailmassa Sammon takominen tarkoittaa itsensä kehittämistä kokonaiseksi ehjäksi henkis-fyysiseksi kokonaisuudeksi. Vasta tällöin on valmis naimaan Pohjolan Neidon. Tästä sielullisesta kehitysprosessista kertovat Kosinta- ja Ansiotyö-runot. Pohjolan Neidon tarkoitetaan ihmisen korkeampaa minää, jonka kanssa alempi mina pyrkii yhteyteen.

Kun Ilmarinen oli takonut Sammon ja saanut palkaksi Pohjolan Neidon vaimokseen, Pohjolan kuningatar, Pohjan Akka, sulki Sammon Pohjolan kivimäkeen, jossa se jauhoi rikkauksia vain Pohjolan ja hänen omiin tarpeisiinsa; Kalevan kansa jäi tästä paitsi. Näin ollen Sampo piti käydä ryöstämässä takaisin Kalevalaan. Eräs tarina kertoo, että jos Sampo olisi saatu ehjänä Kalevalaan, ei ihmisten tarvitsisi tehdä työtä ravintonsa hankkimiseksi. Mutta koska näin ei käynyt, vaan Sampo pirstoutui ja muruset levisivät kaikkialle sekä Kalevalaan että Pohjolaan, tarvitaan ihmisen työpanos, jotta vilja kasvaisi.

Ukon kirves

Ukon kirves on nimensä mukaan Ukon, taivaanjumalan kirves, jolla hän iskee salamoita eli ukonnuolia maahan.

Ukon kirves on myös muinaisuskon symboli. Kirveen mittasuhteet sisältävät maailmankaikkeuden rakenteen: pystyakselilla maailmanpylvään eli maailmankaikkeuden keskiakselin (ns. sammaspylvään), horisontaalin maan tason, jonka alkumerestä kohoaa maailmanvuori (Pohjolan kivimäki) sekä kuuden planeetan järjestelmän aurinko keskuksenaan. Siitä voi lukea myyttisen tarinan tulen jakautumisesta ja aineen erottumisesta hengestä (Kilpalaulanta-runo), ja siinä voi nähdä elämänpuun kasvavan maailmanvuoren huipulla.

Ei liene sattumaa, että legendan Lalli tappoi piispa Henrikin nimenomaan kirveellä. Tarina kertoo vertauskuvallisesti muinaisuskon ja kristinuskon välisestä yhteenotosta. Kirvestä on käytetty myös maagisena välineenä monenlaisissa taioissa.

Kalevala ja samba

Mitä yhteistä on vanhalla suomalaisella kansanperinteellä ja brasilialaisella populaarikulttuurilla? Äkikseltään ei mitään; onhan kuuma ja kostea Brasilia lähes täydellinen vastakohta kylmälle ja kalsealle Suomelle. Mutta yhtäläisyyksiä löytyy – paljonkin! Ne löytyvät nimenomaan mytologiasta.

Samba pohjautuu pitkälti afrikkalaisten orjien mukana Brasiliaan tulleeseen perinteeseen ja candomblé-uskontoon. Candomblén mytologiassa on myös korkein jumaluus, Olorum (vrt. Eineistein emä), joka on synnyttänyt kolminaisuuden (vrt. Ukko, Ahti ja Tapio). Olorumista peräisin oleva voima vaikuttaa maan piirissä ja ihmisen sisällä pienempien jumaluuksien, orixá-henkien kautta (vrt. Väinämöinen, Ilmarinen, Lemminkäinen ja lunnottaret ym.). Orixáista korkeimmalle arvostetaan Oxalá, jota pidetään maailman Luojana kuten myös Väinämöistä. Ja Ogum, tulen ja teknologian jumala, muistuttaa kovasti Ilmarista. Lemminkäisen tarinassa on kuoleman kautta uudesti syntyminen ja ylösnouseminen. Samankaltainen tarina on myös Xangôlla, joka ukkosen jumalana, oikeuden jakajana ja kirveen heiluttjana tuo mieleen myös kotoisen Ukkomme. Ja niin edelleen.

Ympäri maapalloa eri kansat ovat pohtineet samoja asioita, “syntyjä syviä”, ja päätyneet varsin samankaltaisiin lopputuloksiin, joskus toisistaan tietämättä, joskus toisiltaan vaikutteita saaden. Kukin kansa on luonut kuitenkin omiin tarpeisiinsa parhaiten sopivan, oman näköisensä mytologian. Ja tämä on tärkeää kansan identiteetille!

Siksi Sambakoulu Império do Papagaio Helsingistä, Suomesta, haluaa herätellä suomalaisissa uinuvaa väinämöishenkeä, jotta löytäisimme uudestaan oman sielumme. Ennustihan Väinämöinenkin Kalevalan lopussa poistuessaan nolattuna vaskiveneellä, että:

Annapas ajan kulua
päivän mennä, toisen tulla
taas minua tarvitahan katsotahan, kaivatahan
uuen Sammon saattajaksi
uuen soiton suorijaksi
uuen kuun kulettajaksi
uuen päivän päästäjäksi
kun ei kuuta, aurinkoa
eikä ilmaista iloa

KULKUEJÄRJESTYS

Prologi: Kalevalan Aika

1. Comissão de Frente: Runonlaulajat
   Runonlaulajat eli tietäjät, kalevalaisen runouden luojat. Runot sisälsivät tarinoita vanhoista ajoista, käytännön elämänohjeita sekä myyttistä tietoa maailman synnystä ja rakenteesta.
   Kulkueen ensimmäisinä runonlaulajat, Kalevalan varsinaiset tekijät, tervehtivät yleisöä ja esittelevät koulumme kulkueen.
   
   
2. Alegoriavaunu: Ukon kirves
   Ensimmäisessä vaunussa koulumme tunnuseläin papukaija tuo kadulle Ukon kirveen. Ukon kirves on nimensä mukaan Ukon, taivaanjumalan kirves, jolla hän iskee salmoita eli ukonnuolia maahan.
   Ukon kirves on myös muinaisuskon symboli ja avain kalevalaiseen maailmaan.

ENSIMMÄINEN OSA:MAAILMAN LUOMINEN – VÄINÄMÖINEN JA ILMARINEN

3. Osasto: Maailman synty
   Maailma on syntynyt n. Eineisten emän alkumerestä. Varsinainen luomistyö lähti käyntiin, kun Väinämöinen putosi yhdeksän meren läpi kymmenenteen ja jäi mereen ajelehtimaan. Väinämöisen polvi nousi merestä, sotka muni munansa polven päälle ja munat putosivat mereen ja murtuivat; näin maa alkoi nousta merestä.
   Elias Lönnrot korvasi alkuperäisen Väinämöisen Ilmatar-luonnottarella, jonka tuuli “panee paksuksi”. Synnytyksen, luomisen, tuskaa on kuvattu runossa hienosti. Tyhjyyden tiivistymistä Olevaikseksi kuvataan osastossamme Tuulen ja Veden tanssilla.
   
   
4. Alegoriavaunu: Väinämöinen, Maailman Luoja
   Väinämöisen voi mieltää kolmella tasolla:
   a) alkuolento, joka muuntui maaailman suhdejärjestelmäksi ja maailmankaikkeuden raaka-aineeksi.
   b) Hengen ja elämän ylläpitäjä sekä kaikkien tietäjien ja velhojen voimanlähde, suurin tietäjä, Tietäjä Iän ikuinen.
   c) Ihmismielen syvin kokemusalue, joka sisäisenä äänenä ilmoittaa jumalten tahdon.
   Lisäksi konkreettisessa mielessä ja puhtaasti suomalaista alkuperää olevana ilmiönä Väinämöinen on suomaloaisten heimopäällikkö.
   Väinämöisen olemus on peräisin Eineisten emän alkumerestä. Vedeomaiset piirteet hän on perinyt myös isältään Ahdilta, medren jumalalta.
   Suomalaisten tärkeimpänä jumalolentona Väinämöistä voi verrata afro-brasilialaiseen Oxalá-jumaluuteen, joka on myös maailman luoja ja ihmisen syvimmän henkisen olemuksen haltija.
   Väinämöishengen symbolina on pidetty viisisakaraista tähteä. Kuparista tehty vene kuvaa sitä vaskista venettä, jolla Väinämöinen purjethi pois jättäen jäljelle kanteleen.Kanteleleella Väinämöinen soitti “elämän hengen” luomakuntaan
   
   
5. Lapsiryhmä: Metsä
   Metsä on aina ollut ja on vieläkin suomalaisille erittäin tärkeä, tuttu ja turvallinen paikka, jossa jumalainen luomistyö toteutuu kaikessa moninaisuudessaan. Metsät ovat olleet täynnä erilaisia henkiä ja hiisiä, joitka tätä luomistyötä toteuttavat.
   Metsissä – kuten lapsissa – on aina ollut suomalaisten tulevaisuus.
   
   
6. Mestre Sala ja Porta-Bandeira
   Eivät kuvita enredoa.
   
   
7. Rainha da bateria ja passistat
   Eivät varsinaisesti kuvita enredoa.Asujen koristekuviona käytetty käärme kuitenkin symboloi maagisia voimia.
   
   
8. Bateria: Ilmarinen, Sammon takoja
   Ilmarinen on suomalaisessa mytologiassa taivaanjumala. Hän on toisen taivaanjumalan Ukon ja Ilmatar-luonnottaren poika. Taivaanjumalana ja toisaalta tulisena seppäjumalana hänet voi mieltää aurinkoon.
   Ihmisen sisällä Ilmarisen takomisen voi kuulla sydämen lyönneissä. Ilmarinen takoo sydämeen kätketystä Sammon murusta ihmiseen eheyttä ja kokonaisuutta. Samalla lailla bateria on sambakoulun sydän.
   Ilmarisvoimien symbolina on pidetty tulikerää.

TOINEN OSA: TULEN JAKAUTUMINEN JA LEMMINKÄINEN

9. Osasto: Tulen synty
   Tuli on peräisin Ilmariselta, joten siitä päästään hienosti seuraavaan osastoon.
   Tuli on ollut pohjoisen ihmisille tärkeä elementti, näin ollen kahta tulen liekkiä, tulen jakautumista, on pidetty maailman synnylle ja muotoutumiselle keskeisenä asiana.
   
   
10. Osasto: Lemminkäisvoimat
    Lemminkäinen on kolmas hahmo,kuten Joukahainenkin. Lemminkäinen on alas- ja sisäänpäin vetäytyvän Joukahaisen heijastuksena syntynyt olento, joka pyrkii ylös- ja ulospäin, irti aineesta.
    Lemminkäinen on tulinen jumaluus, joka ilmentää itseään luonnossa maasta ulos kasvavina kasvi- ja eläinkuntina Lemminkäisyys liittyy myös suvunjatkamiseen. Sana lempi tarkoittaa rakkauden ohella myös tulta.
    Lemminkäinen on ristiriitainen hahmo, sekoitus sankaria ja rettelöitsijää, joka sokaistuu aistien välittämistä vaikutelmista ja kamppailee jatkuvasti tiedostamattomien pyrkimystensä kanssa.
    
    
11. Baianaryhmä: Lemminkäisen Äiti
    Lemminkäisen tarinaan liittyy myös ajatus kristuksesta, vapahytajasta joka voittaa kuoleman ja syntyy uudelleen. Kuolema voitetaan äidin, Luonto Äidin, avulla. Tässä voidaan nähdä viittaus uskoon sielunvaelluksesta, toisaalta vertaus siitä, mitten aistien sokaistama ihminen voi kasvaa ja “syntyä uudelleen”.

KOLMAS OSA: POHJOLA JA SAMPO

12. Alegoriavaunu: Pohjolan Tupa
    Pohjolan kivimäki on maailman keskusvuori, ns. Maailmanvuori, josta maa on syntynyt.
    Maailmanvuoren huipulla on maailmanpylvään toinen pää, toinen on auringossa.
    Pylvästä pitkin Einesten emästä peräisin oleva alku-Sammon energia virtaa maahan.Vuoren huipulla sillä paikalla, missä tuo energia ensimmäisen kerran kohtaa maan,ja näin ollen on puhtaimmillaan, on Pohjolan Tupa.
    Pohjolan Tupa ei ole maallinen eikä taivaallinen paikka, vaan siltä väliltä. Pohjolan tuvasta on käynti maan sisään ja Manalaan.Ihmisen fyysinen olemus on syntyuisin sieltä, Maaemon kohdusta. Kuolleiden henget kokoontuvat Pohjolan tupaan suuriin juhliin (vrt.Viikinkien valhallal).
    Pohjolan tuvan keskellä kasvaa elämänpuu, Iso Tammi, ja nurkkia vartioivat Neljä Tuulen Luonnottaret. Erään tarinan mukaan ihminen on syntynyt kaadetun Ison Tammen kannosta.
    Pohjolan Tupaa symboloi Hannun vaakuna.
    
    
13. Osasto: Pohjolan Väki
    Pohjolan väki on niitä henkiolentoja, jotka tekevät yötään maassa ja maan sisässä. Vaikka ne mieletään pahoiksi,ja pimeiksi voimiksi,neo vat silti pohjimmiltaan taivaallista alkuperää. Kun hyvien taikojen eli valkoisen magian voima on Väinämöisestä peräisin, haetaan pahoihin taikoihin eli mustaan magiaan voimaa Pohjolan väeltä ja Manalasta.
    Pohjolan kuningatar on Pohjan Akka, jolle Lönnrot antoi nimen Louhi.
    Pohjolan Neito kuvaa täydellistä ihmistä, ihmisen korkeampaa minää, joka on ihmismielen pimeimpien sopukoiden kätköissä.
    
    
14. Alegoriavaunu: Sampo
    Ihmiskunnan ja jumalten hyvinvoinnin lähde. Alku-Sammosta on peräisin maailmankaikkeuden ylläpitävä eneria.
    Erään 1900-luvun alun norjalaistutkijan mukaan Sampo on ollut noitarumpu. Sampoa eli Kirjokantta takomalla shamaani on saanut yhteyden henkiseen maailmaan. Samanlaisena maagisen yhteyden välineenä voi pitää sambakoulun surdorumpua.
    Nykypäivänä tuntuu, että Pohjan Akka yhä vartioi Sampoa ja pitää sitä suljettuna kivimäkeen takomassa maallista mammonaa. Kuka rohkenisi ryöstää Sampon takaisin?

____________________

Karnevaalit saapuivat Helsinkiin jäädäkseen vuonna 1993. Kulkuereitti oli kuitenkin nykyisestä poiketen Hakaniemestä Kaisaniemen puistoon. Toukokuun lopun sää näytti kaiken hyyhmäisyytensä, mutta Papagaio valloitti kilpailun kolmannen sijan perisuomalaisella aiheella. Kulkueessa nähtiin mm. Väinämöiset comissãossa, bateria Sammon takojina sekä papukaija kuoriutumassa sotkan munasta.

Kuvassa kolmesta vaunusta keskimmäinen, ”Ukon vasara”.