Tanssiopettajina toimivat Papagaion pitkän linjan opettajakokemuksen omaavat tanssijat ja kuluvan karnevaalikauden passistat, eli tanssikokeella valitut sambakoulun parhaat soolotanssijat. Keikkailevien ryhmien vetäjinä ovat Kati S., Marja, Jenny, Katja, Salla ja Kaisa, jotka opettavat myös muilla tunneilla. Lisäksi toisinaan saattaa olla vierailevia opettajia pitämässä erikoistunteja ja tiiviskursseja. Salla ja Jenny ovat lasten ja nuorten vakiotuntiopettajat. Soiton puolen opetuksesta vastaavat mestret Markus ja Kari, sekä lasten/nuorten ryhmässä lisäksi Hanna.
Kiinnostaako sinua opettaminen? Kerro toiveistasi tanssivastaaville Minnille tai Katjalle, tai tuntisi opettajalle.
Tanssinopettajat
Fanny
Fanny aloitti samban vuonna 2001 ja on harrastanut sitä aktiivisesti vuodesta 2004. Hän aloitti nuorten ryhmästä, jatkoi aikuisten tunneille ja pääsi ensimmäisen kerran passistaksi 2008. Tämän jälkeen hän on tanssinut passistana useamman kerran. Fanny tykkää vetää hikisiä tunteja hauskojen koreografioiden, tekniikkaharjoitusten ja lantiotekniikan parissa. Fanny oli baterian kuningatar vuonna 2014.
Kati S.
Kati eli Katinha on aloittanut samban tanssimisen Papagaiolla vuonna 2001 ja sambannut näiden vuosien aikana tiensä nuortenryhmästä ensin alaliideriksi, sitten passistaksi (ensimmäistä kertaa 2007), vähitellen Papagaion toisen keikkaryhmän opeksi, ammattilaisryhmiin ja mm. suomenmestaruus-comissãon koreografiksi (2017). Kati opettaa ja keikkailee ahkerasti Helsingissä niin freelancerina, oman Sambitious-kollektiivin kanssa kuin tietenkin rakkaan Papagaion riveissä. Osalle suomisambaajista Kati on tullut tutuksi FjaK.org -sivuston sambavideoilta. Katia näkee sambakoululla joka perjantai Koreografia 1 -ryhmän treenejä ohjaamassa sekä satunnaisesti tiiviskursseja pitämässä – ehkä myös viikkotunneilla!
Kaisa
Kaisa ajautui samban pariin sattumalta yliopistoliikunnan kautta. Papagaion luolaan hän asteli ensimmäisen kerran vuosituhannen vaihteessa. Kaisa on ollut mukana esiintyvässä ryhmässä lähes koko sambauransa ajan ja karnevaaleilla hän on tanssinut aloissa, vaunu- ja maadestaquena, comissãossa sekä useamman vuoden passistana.
Katja
Katja löysi sambatunneille vuonna 1997 oltuaan Brasiliassa työharjoittelussa. Katja on opettanut säännöllisesti sambaa vuodesta 2002 lähtien ensiksi tamperelaisessa sambakoulussa União da Roseirassa ja sittemmin Imperio do Papagaiossa. Vuosina 2006-2010 Katja piti Baila Brasil tunteja myös Helsingin työväenopistossa. Katja tykkää opettaa tanssin tekniikkaa ja improvisointia ja on yksi Koreografia 2 -ryhmän vetäjistä. Katja oli baterian kuningatar vuonna 2016.
Kirsi ”Kikka”
Kikka on harrastanut sambaa vuodesta 2001 ja on tanssinut karnevaaleilla useana vuotena passistana. Hän on käynyt ottamassa mallia myös Riosta, jossa osallistui Porto da Pedran kulkueeseen vuonna 2005. Kikka on yksi Koreografia 2 -ryhmän vetäjistä. Tunneillaan Kikka tykkää opettaa lantion tekniikkaa ja ylävartalon käyttöä. Kikka oli baterian kuningatar vuonna 2012.
Kirsi L.
Kirsi on sambakoulumme perustajajäsen ja aloitanut samban vuonna 1988. Kirsi on toiminut Papagaiossa opettajana, koreografina, esiintyvien ryhmien vetäjänä, puheenjohtajana ja carnavalescona. Hän on ollut tuottajana ja koreografina Papagaion 10- ja 15-vuotisjuhlashowssa sekä 20-vuotisshown historiaosuudessa. Kirsi on vetänyt sambatunteja aktiivisesti 90-luvun alusta lähtien Papagaion lisäksi mm. Helsingin Aikuisopistossa, Yliopistoliikunnassa ja Sambicissa. Kirsi on osallistunut kaikille Sambakoulujen Liiton järjestämille karnevaaleille – viime vuosina Papagaion Lipunsuojelu-alassa.
Marja
Marja on tanssinut Papagaiossa vuodesta 2003. Hän vetää Koreografia1 -ryhmää yhdessä Kati S:n kanssa. Karnevaaleilla Marja on tanssinut usean kerran vaunussa ja toiminut myös alaliiderinä. Vuodesta 2012 lähtien hän on tanssinut usein maadestaquena. Marja on myös kokenut Rion-kävijä ja vieraillut lukuisilla paikallisilla sambakouluilla.
Minni
Minni aloitti samban vuonna 2012 ja harrastus vei mennessään saman tien. Ensimmäisille karnevaaleilleen hän osallistui alassa heti kuin mahdollista, seuraavana kesänä. Pian Minni löysi tiensä myös esiintyvään ryhmään ja keikkailee edelleen ahkerasti. Karnevaaleilla Minni on useimmiten ollut comissãossa ja ensimmäistä kertaa passistana vuonna 2022. Minni tykkää opettaa sambaa monipuolisesti erilaisten teemojen kautta. Tuntien aiheina voi olla esim. erilaiset askelkuviot, potkut, poseeraukset, piruetit, kädet jne., unohtamatta samba no pé -askeleen harjoittelua, jota tehdään joka tunnilla. Erityisen mielellään Minni opettaa tunneillaan koreografioita, joita hän suunnittelee valitsemiinsa inspiroiviin kappaleisiin.
Pia
Pian sambakohtaloksi koitui sattumalta nähty Helsingin karnevaali vuonna 1999, ja saman tien Pia löysi itsensä Papagaion tanssitunneilta. Pia harrasti aktiivisesti sambaa vuosina 1999-2008 ja palasi välivuosien jälkeen uudella sykkeellä Papagaioon vuonna 2015. Karnevaaleilla hän on tanssinut aloissa, vaunu- ja maadestaquena, comissãossa sekä passistana. Pia on lähes koko sambauransa ajan kuulunut Papagaion esiintyvään ryhmään.
Salla
Salla tanssi ensimmäistä kertaa passistana vuonna 2012 ja sen jälkeenkin useampana vuotena. Opetuskokemusta hänelle on kuitenkin kertynyt jo vuosia Papagaion lasten ja nuorten tuntien vetäjänä sekä Sambic-opettajana. Papagaion kulkueissa Salla on tanssinut useita kertoja comissãossa eli etujoukossa sekä vaunussa. Salla on myös innokas zoukaaja. Salla keikkailee Papagaion esiintyvän ryhmän kanssa.
Senni
Sennillä on monipuolinen tanssitausta. Sambaa hän on tanssinut aktiivisesti vuodesta 2014 alkaen. Tunteja hän on ohjannut 2016 lähtien ja samana vuonna hän pääsi ensimmäistä kertaa passistaksi. Esiintymiskokemusta on kertynyt runsaasti parissa aktiivisesti keikkailevassa tanssiryhmässä. Hän on toiminut alaliiderinä, ohjannut comissãota ja ollut mukana tekemässä esiintyvien ryhmien koreografioita. Rion tanssimatkalla 2016 hän pääsi tutustumaan paikallisiin sambakouluihin ja tanssi karnevaaleilla voittajakoulu Mangueiran riveissä.
Sergey
Sergey on aloittanut samban vuonna 1996. Karnevaalikulkueessa hän on tanssinut usein passistana, mestre-salana tai destaquena. Sergey on opettanut sambaa Papagaion tunneilla yli 20 vuoden ajan.
Soitonopettajat
Kari
Kari on pitkän linjan papagaiolainen. Hän on toiminut useita vuosia Papagaion baterianjohtajana ja ollut perustamassa ja johtamassa Banda Reggae Papagaioa alusta lähtien. Kari aloitti sambauransa Cariocassa 1987. 1991 Karista tuli Cariocan baterian johtaja jossa roolissa hän toimi vuoteen 1995 saakka. Vuonna 1996 Kari muutti Helsinkiin ja hänestä tuli Papagaion jäsen. 2004 Karista tuli Papagaion baterianjohtaja, mitä hän jatkoi vuoteen 2007 saakka. BRP:n johtajana Kari on toiminut perustusvuodesta 1998 lähtien lukuunottamatta muutaman vuoden taukoa vuosina 2005-2009. 2009 Kari palasi taas BRP:n johtajaksi jossa roolissa hän on toiminut siitä lähtien.
Markus
Markus on Papagaion mestre da bateria eli baterianjohtaja. Markus on Papagaion omia kasvatteja vuodesta 1994 ja on vetänyt bateriaa syksystä 2010 saakka. Siviilipuolella Markus on ammattirumpali ja lyömäsoittaja, joka toimii laajalti latinalaisamerikkalaisen musiikin parissa Suomessa.