Johdanto aiheeseen

Tänä kesänä on kulunut 50 vuotta alkuperäisestä San Franciscon Rakkauden kesästä ja hippiliikkeen synnystä. Rakkauden kesä oli spontaani tapahtuma – kymmenet tuhannet matkustivat halki mantereen vain ollakseen paikalla, kun jotain täysin maailmaa mullistavaa oli tapahtumassa.

Euforia San Franciscossa kesti vain muutaman kuukauden, kun tulokkaat heittäytyivät hippikommuunin tunnelmaan. Kesän päätyttyä he veivät uudet ajatukset mukanaan, ja San Franciscon uudet tuulet levisivät kaikkialle maailmaan. Mikään ei sen jälkeen ollut enää entisellään. Kukaan ei kokenut Rakkauden kesää muuttumatta ihmisenä perinpohjaisesti. (Toki sanotaan myös leikillisesti, että jos muistat Rakkauden kesän ja 60-luvun, et ehkä ollut oikeasti paikalla)

Hippi – hippie – juontuu Yhdysvaltojen mustien slangi-ilmaisusta hip. Hip tarkoittaa henkilöä, joka on in, cool ja asian ytimessä. Hippi on tietoinen, yhteydessä sisimpäänsä, muihin saman henkisiin sekä koko universumiin. Hipit ovat aina liikkeellä, matkalla. Rakkauden kesän aatteet inspiroivat aina uusia sukupolvia etsimään iloa, värejä, vapautta, henkistä kasvua, uusia elämyksiä – hyviä matkoja sanan kaikissa merkityksissä – sekä tietenkin universaalia rakkautta.

Kun värähtelyt eivät ole kohdallaan, pakataan kirjavaksi maalattu bussi ja suunnataan kohti auringonlaskua ja seuraavia festareita. Paikalleen ei voi jäädä. Yhtä ennakkoluulottomasti kuin maailman ääriin, matkustetaan myös omaan tietoisuuteen ja tajuntaan. Aina löytyy uusia elämyksiä ja kokemuksia, ja ne otetaan vastaan uteliaisuudella. Elämä on matka, ja se on elettävä täysillä!

Turn on, tune in, drop out! Käännä aistit päälle, virittäydy tietoisuuteen, pudottaudu pois ahdistavista normeista. Heittäydy mukaan villiin tanssiin, juhli kanssamme uutta rakkauden kesää! Karnevaali on psykedeelinen kokemus: Se näyttää kaikki värit kirkkaampina ja vie hetkeksi toiseen maailmaan, kauas ahdistavasta arjesta.

Hippiliike haudattiin San Franciscossa jo syksyllä 1967, kun alkuperäiset hipit kokivat sen kaupallistuneen liikaa. Mutta kukkaiskansan sanoma elää ikuisesti ja on aina ajankohtainen! Näinä kovina ja ahdistavina aikoina kaivataan pehmeitä arvoja ehkä enemmän kuin koskaan. Mitäpä jos kesä 2017 olisi uusi Rakkauden kesä, ja päättäisimme yhdessä jakaa hyvyyttä ja harmoniaa maailmaan?

Missä on levottomuutta, vieraantumista, konfliktia ja väärinymmärrystä, siellä tarvitaan rakkautta. Rakkaus yhdistää ihmisiä yli rajojen, se on mahtava voima joka vie läpi harmaan kiven.

Nouse Papagaion bussiin, lähdetään ikimuistoiselle ”sambatripille” ja juhlitaan yhdessä kauan odotettua kesää – Peace and love!

Enredo

”When the power of love overcomes the love of power – the world will know peace”
-Jimi Hendrix

Sota osoittaa rauhan, rakkauden ja harmonian välttämättömyyden, niin kuohuvalla 60-luvulla kuin nykyäänkin. Maailma kaipaa aseiden sijaan kukkaisvoimaa ja ymmärrystä yli rajojen.

Vietnamin sota oli 1960-luvun suurimpia tragedioita, ja kosketti miljoonien elämää ympäri maailmaa. Yhdysvalloissa sota herätti laajoja protesteja, rauhanliike kasvoi ennennäkemättömiin mittoihin. Monet kieltäytyivät sotaan lähdöstä ja kapinoivat kutsuntoja vastaan. Vaihtoehtona oli ainoastaan pudottautua pois yhteiskunnasta, joka kannatti moista järjettömyyttä. On mahdollista kuvitella maailmaa ilman sotia, ilman rajoja ja ilman ennakkoluuloja – ja jos pystyy kuvittelemaan, pystyy myös sellaisen rakentamaan. Hipeille ei riittänyt pelkkä kapinointi, he halusivat luoda uuden maailman.

Paremmassa maailmassa kukkasten valta voittaisi aseiden vallan. Kukkasen herkkyys, luonnollisuus ja sitkeys symboloivat osuvasti rauhanaatetta, ja niitä jaettiin sodanvastaisissa protesteissa karnevalistisella tavalla. Aikakauden kuuluisissa lehtikuvissa väkivallattomat mielenosoittajat, kukkaislapset, asettavat kukkasia heitä uhkaavien aseiden piippuihin.

San Franciscosta tuli hippimaailman keskipiste kesällä 1967. Haight-Ashburyn kaupunginosaan muodostuneeseen värikkääseen utopiaan virtasi nuoria kaikkialta Yhdysvalloista vapaan elämän ja uusien kokemusten toivossa. ”Jos tulet San Franciscoon, muista laittaa kukkia hiuksiin”, laulettiin radiossa, ja kutsua seurattiin innokkaasti. Hipit ja sellaisiksi haluavat liftasivat tai pakkasivat värikkät Volkswagen-bussinsa ja suuntasivat länteen, kohti unelmien Kaliforniaa, jossa kaikki olisi mahdollista ja sallittua. Kukkaiskansa saapui, asettui taloksi ja vietti ikimuistoista kesää.

Rakkauden kesä alkoi ”Heimojen kokoontumisesta” (Gathering of the Tribes/Human Be-In) Golden Gate -puistossa tammikuussa 1967. Kymmenet tuhannet saapuivat paikalle olemaan läsnä, kuuntelemaan puheita ja bändejä ja laajentamaan yhdessä tajuntaansa. Yhteinen kokemus inspiroi järjestämään lisää happeningeja. Hipit pukeutuivat värikkäästi, antoivat hiustensa kasvaa ja vähät välittivät vanhempien paheksunnasta. Uusi kosminen aikakausi oli alkamassa, uudet tuulet puhalsivat, kaikki kukat saivat kukkia.

Rakkauden Kesän syvällisempien aatteiden tärkein levittäjä oli Haight-Ashburyssa ilmestyvä underground-lehti The San Francisco Oracle, joka kiersi kädestä käteen. Psykedeelisesti kuvitettu, taidetta, musiikkia ja vastakulttuuria kommentoiva julkaisu saavutti lukijoita kaikkialla maailmassa ja hämmensi visuaalisella kokeellisuudellaan.

Koristautuminen ja karnevalismi kuuluivat hippien itseilmaisuun. Elämä oli performanssi, johon pukeuduttiin asianmukaisesti. Hippivaatteet olivat univormu, johon sonnustautumalla kerrottiin ympäristölle omasta arvomaailmasta. Höyhenet, helmet, kulkuset, kukat kaikkialla, eri kaukomaiden etniset vaatteet, ja tietenkin pitkät hiukset sekä naisilla että miehillä shokeerasivat 1960-luvun konservatiivista yhteiskuntaa. Hipit kulkivat paljain jaloin, eivätkä välittäneet aikansa siisteysnormeista. Konservatiivit toivottivat hipit parturiin ja kunnon työpaikkaan – hipit tästä viis välittivät.

Musiikki oli hipeille kapinan ja vapautumisen väline. Rauha, rakkaus ja rock olivat erottamattomat: Hipit kokoontuivat kaduille, puistoihin ja festareille valtaamaan oma tilansa ja olemaan läsnä. Valtavat pop- ja rockfestivaalit ulkoilmassa olivat hippiaikakauden luomus; suurimpiin vaelsivat sadat tuhannet ja niistä syntyi legendoja, jotka elävät edelleen. Monterey, Woodstock, Isle of Wight, Altamont…yrityksistä huolimatta alkuperäisten festarien tunnelmaa ei koskaan uudelleen olla onnistuttu tavoittamaan.

Hippiaika loi myös omat idolinsa ja tyylinsä. Psykedeelinen rock (”happorock”) oli kokonaisvaltainen elämys, johon liittyivät myös villi pukeutuminen, terästeet ja valoshowt. Musiikki oli täysillä elämistä ja heittäytymistä, ja aikakauden nuoret tähdet paloivatkin nopeasti loppuun. Legendoiksi San Franciscon klubeilta nousivat Janis Joplin (Big Brother & The Holding Company), The Grateful Dead, Jefferson Airplane, The Doors ja Jim Morrison, Jimi Hendrix…ja monet muut.

Vapaa rakkaus yhdisti hippejä toisiinsa ja samalla koko maailmankaikkeuteen. Hipit uskoivat, että kaiken voi jakaa ilman ennakkoluuloja tai normeja. Kommuunielämä ja vilpitön totuuden etsintä olivat nekin kapinaa ympäröivää yhteiskuntaa ja sen tarjoamia rooleja vastaan. Vapautumisen taustalla uskottiin olevan kosmisen Vesimiehen ajan alkaminen: Astrologien mukaan universumi ja ihmiskunta oli siirtymässä sotaisasta ja egoistisesta Kalojen aikakaudesta Vesimiehen aikaan, jolloin rauha, harmonia, edistys ja henkinen kasvu vallitsisivat.

Henkisten arvojen etsintä materialismin vaihtoehdoksi toi esille jo unohtuneita perinteitä: Luonnonmukainen elämäntyyli ja ikiaikainen mystiikka kiehtoivat hippejä matkalla omaan tietoisuuteen. Horoskooppien, astrologian ja vaihtoehtoisten filosofioiden suosio länsimaisessa populaarikulttuurissa on vahvasti hippiaikakauden perintöä. Amerikan intiaanit unohdettuna ja yhteiskunnan ulkopuolisena kansanryhmänä, heidän perinteensä ja uskomuksensa sekä tajunnanlaajentamista sisältävä henkisyytensä olivat suuri inspiraatio kukkaiskansan filosofioille.

Myös itämaiset traditiot vyöryivät länteen hippien matkatessa entistä kauemmaksi vaihtoehtoista henkisyyttä etsiessään: Gurut ohjasivat joogan, meditaation ja muun itämaisen henkisyyden pariin, pyhiä miehiä ja naisia saapui Intiasta Eurooppaan ja Amerikkaan. Intia oli kovassa huudossa niin musiikissa kuin henkisyyden tavoittelussakin, ja intialaiset vaikutteet ovat tulleet jäädäkseen länsimaihin. Sitarit soivat Beatlesienkin musiikissa vuonna 1967, ja sanskriitin kielisiä mantroja laulettiin rauhanmarsseilla.

Länsi-Euroopasta Aasiaan kulkeva Hippie Trail kuljetti reppumatkalaisia kaukaisille Goan rannoille asti. 1960-luvulta 80-luvulle reitti oli valtavassa suosiossa, ja jokainen hippiaatteen kannattaja halusi tämän pyhiinvaelluksen tehdä edes kerran elämässään. Monet löysivätkin uuden kodin Goalta tai vaikkapa Kathmandusta, missä tänäkin päivänä elää vanhojen hippien yhteisöjä.

Mutta hippien matka jatkuu aina vaan! Matkoista huikein on matka psykedeliaan, omaan tajuntaan. Psykedelia juontuu kreikan kielestä, ja tarkoittaa ”näkyvää sielua”. Psykedeeliset kokemukset ja kokeilut inspiroivat visuaalisia taiteita, ja maailma täyttyi hippien kirkkaista väreistä, villeistä kuvioista ja tajuntaa laajentavista visioista. Heittäytymistä psykedelian vietäväksi pidetään inspiroivana ja puhdistavana kokemuksena, jopa uudelleen syntymisenä.

The Beatlesin legendaarinen ”Sergeant Pepper’s Lonely Hearts Club Band” -albumi esitteli psykedeelistä teksti- ja äänimaailmaa suurille yleisöille kesällä 1967, ja sen eräs kappale ”All You Need is Love” nousi Rakkauden kesän maailmanlaajuiseksi hymniksi. Kaiken takana on rakkaus! Kulkueen lopuksi lähdetään vielä eteenpäin Papagaion taikamatkalla: Beatlesien mukana noustaan keltaiseen sukellusveneeseen ja matkustetaan psykedeliaan. Psykedelian maailmassa jokainen päivä on karnevaali!

Kulkuejärjestys

1. Comissão de Frente: Vietnam
2. Lipunsuojeluala ja 1. Lippupari: Vietnamin perintö – aseet laskekaa!
Kulkueen ensimmäinen osio muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden, joka ottaa kantaa rauhan ja rakkauden puolesta levottomassa maailmassa. Vietnam oli alkusysäys hippiliikkeelle, emmekä halua sen koskaan enää toistuvan – olkoot meidänkin päiviemme levottomuudet inspiraationa uudelle Rakkauden kesälle!

3. Abre-alas: Matkalla San Franciscoon
Sambatrippi alkaa, nouse Papagaion bussiin! Suuntana unelmien Kalifornia ja San Francisco.

Päädestaque: The San Francisco Oracle
Vaunutanssijat: Haight & Ashbury
Bussin kuljettajat – Wanhat Hipit – Ola Eriksson ja Raili Help
Bussin matkustajia

4. Baianat: Rakkauden kesä
Rakkauden kesään heittäydyttiin täysillä San Franciscon kaduilla. Hippikommuunissa jaettiin kaikki, myös rakkaus – ja rakkaushan vain lisääntyy jakamalla!

5. Ala 1: Hair – pitkät hiukset
Annetaan hiusten kasvaa! Pitkät hiukset olivat 1960-luvulla väkevä protestin symboli rauhanmerkin rinnalla.

6. 2. Lipunkantajapari (Nuoret)
(Asut on suunniteltu täydentämään kulkuetta, mutta eivät kuvita enredoa)

7. Lapset ja nuoret: Kukkaislapset
Hipit pukeutuivat värikkäästi ja koristautuivat kukkasilla. Kukkaislasten herkkyys ja ilo tuovat rauhan sanomaa.

8. Passistat: Flower Power – Kukkaisvoimaa
Kukkaset ovat valtaa, annetaan kaikkien kukkien kukkia!

9. Bateria: Rauha, Rakkaus ja Rock – Jimi Hendrix
Hippiajan psykedeelinen rock ja festarit jäivät historiaan. Kunnianosoituksena aikakauden suurille artisteille Jimi Hendrix, joka otti kantaa rauhan, suvaitsevaisuuden ja rakkauden puolesta – sekä eli kuten opetti. Hendrix oli myös legendaarisen Woodstockin viimeinen esiintyjä.

10. Ääniauto ja melodiaosasto
Eivät kuvita kulkuetta.

11. Destaque: Universumi
Kun planeetat ovat oikeassa asennossa, siirrytään uuteen kosmiseen aikakauteen. Universumi johdattaa hippikansaa Vesimiehen aikaan.

12. Ala 2: Age of Aquarius – Vesimiehen aika
Hair-musikaalin suurimmassa hitissä ”rauha ohjaa planeettoja ja rakkaus liikuttaa tähtiä” Vesimiehen ajan alkaessa. Vesimiehen aika vie ihmiskunnan rauhan, harmonian ja henkisen kehityksen tielle.

13. Destaque: Guru
Julkkikset näyttivät tietä Intiaan gurujen perässä. Kaikki gurut eivät tosin olleet aivan sitä, mitä väittivät olevansa…pyhiä miehiä ja naisia riitti joka lähtöön.

14. Ala 3: Goa
Jooga, meditaatio ja itäiset traditiot vyöryivät 1960-luvulla länsimaihin. Hipit matkustivat sankoin joukoin itämaille henkistymään, ja monet heistä löysivät itsensä Goan rannoilta. Monet innostuivat hindulaisuuden ja buddhalaisuuden tuhatvuotisista opeista, tai uudemmista ilmiöistä kuten ”Hare Krishna” -liikkeestä.

15. Ala 4 (roolia ilmentävä pikkuala): Psykedelia
Psykedeelinen taide, musiikki ja tajunnanlaajennuskokeilut veivät hippejä uusiin, jännittäviin ulottuvuuksiin. Värit ovat kirkkaampia, elämykset voimakkaampia, ja aistit avautuvat uusille kokemuksille.

15. Alegoria: Yellow Submarine – Keltainen sukellusvene
The Beatlesin kuuluisin albumi toi psykedeeliset vaikutteet valtavirtaan ja suuren yleisön ihmeteltäviksi kesällä 1967. Virallisesti Beatlesit olivat toki nauttineet vain musiikillista inspiraatiota – ja nyt he saavat Sgt. Pepperin bändinä kuljettaa hippikansan uuteen värikkääseen maailmaan keltaisella sukellusveneellä. Matka jatkuu, ja kaiken takana on tietenkin rakkaus!

Etudestaque: Lucy in the Sky with Diamonds
Vaunutanssijat: Beatles – Sergeant Pepper’s Lonely Hearts Club Band
Päädestaque: All you need is Love

Samba-enredo

Summer of Love – Rakkauden kesä
(Johanna Vehmas – Kaitsu Cavaquinho – Kari Winqvist)

Nouse Papagaion bussiin!
Matkalla ollaan taas
Sambatrippi alkaa
Unelmien Kaliforniaan
San Francisco
Kaikki kukat kukkia saa
Annetaan hiusten kasvaa
Normeista vapaudutaan
Heimot yhteen kokoontuu
Uudet tuulet puhaltaa
Harmoniaa maailmasta puuttuu
Kukkaisvoimaa nyt tarvitaan
Aseet laskekaa!
Miksi sotia kun voi rakastaa?

Heittäydytään villiin tanssiin
Pää pilvissä juhlitaan
Rummut vie meidät transsiin
Säteillään hyvää energiaa

Anna auringon paistaa sydämeen
Mieli viritä, aistit avaa
Ei jäädä kiinni tylsyyteen
Planeetat on kohdillaan
Universumi hippikansaa kuljettaa
Kohti kosmista Vesimiehen aikaa
Herätään tietoisuuteen, toiseen maailmaan
Kaikki värit loistossaan
Psykedeliaan
Papagaio kutsuu karnevaaliin!

Papagaio satasella sambaa
Nää festarit jää historiaan
Rakkaudella koko Espan huumaa
Kesä Helsingin on loistossaan