2014

Johdanto aiheeseen

”Jalkapallo saapui Brasiliaan vuonna 1894. ”Väkivaltaiseksi brittiläiseksi urheilulajiksi” leimatusta pelistä tuli suositumpi kuin kukaan odotti. Vain muutamassa vuosikymmenessä siitä tuli brasilialaisen identiteetin vahvin symboli. Kuten tiedämme, Brasilia on voittanut enemmän maailmanmestaruuksia kuin mikään muu maa. Brasilia on antanut jalkapallomaailmalle sen kaikkien aikojen suurimman pelaajan, Pelén. Brasilialaisten kehittämästä loistokkaasta ja kiehtovasta pelityylistä on tullut saavuttamaton vertailukohta muulle maailmalle. Brittiläiset kutsuvat brasilialaista jalkapallotyyliä ”kauniiksi peliksi”. Brasilialaiset itse ovat antaneet sille taiteelliseen jalkapalloon viittaavan nimen ”futebol arte”. Mitä tahansa termiä käytetäänkin, millään muulla kansainvälisen urheilun ilmiöllä ei ole vastaavanlaista lumoa.”

(Alex Bellos: Futebol – Brasilialainen elämäntapa)

Brasilia järjestää jalkapallon MM-kisat 12.6. – 13.7.2014. Brasilialaisella jalkapallolla on legendaarinen maineensa puolustettavana: Kaikkien aikojen menestynein maajoukkue tavoittelee huikeaa kuudetta maailmanmestaruuttaan. Edellisellä kerralla kotikisoissa 1950 brassijalkapallo koki järkyttävimmät hetkensä, kun voitonvarma isäntämaa hävisi finaalissa Uruguaylle 3-2. Kansallinen tragedia, joka tunnetaan nimellä ”Maracanazo”, herättää edelleen kylmiä väreitä jalkapallohulluissa brasseissa. Tänä kesänä finaali pelataan jälleen samaisella legendaarisella Maracanã-stadionilla, koko maailman seuratessa. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua…

Brasilialainen jalkapallo viettää tänä vuonna myös epävirallista 120-vuotisjuhlaansa. Englantilaisten vuosisatoja pelaama pallopeli muuntui trooppisessa maassa luovaksi ja viihdyttäväksi tanssin, leikin ja musiikin kaltaiseksi taitolajiksi. Jalkapallo, samba ja räiskyvän vihreä-kelta-sininen lippu ovat brasilialaisuuden tunnetuimpia symboleja kaikkialla maailmassa. Brasilialaisten rakkaus näyttävään juhlintaan on valloittanut myös stadionien katsomot.

Papagaion karnevaalikulkue 2014 kertoo brasilialaisen jalkapallon värikkään ja kiehtovan tarinan engelsmannin kahdesta jalkapallosta lähitulevaisuuteen, tulevan kesän MM-kisoihin asti. Euroopasta tuotu pallopeli on ollut yhdistämässä valtavan kokoista, etnisesti kirjavaa maata saman lipun alle. Brasilia on kansallishymnin sanoin ”jättiläinen luonnoltaan” myös jalkapallohistorialtaan, mikään muu maa ei ole tuottanut yhtä paljon suuria pelaajatähtiä kansainvälisille kentille. Jalkapallo on brasilialaisille enemmän kuin peli: Se on intohimoa, legendoja, mystiikkaa ja ennen kaikkea loistava syy juhlia ja pistää karnevaalit pystyyn, unohtaa arki hetkeksi.

”Brasilia muutti jalkapallon ja jalkapallo muutti Brasilian.”

Enredo

Intiaani jallitti ensimmäisenä

Erilaisia pallopelejä on pelattu kautta historian kaikkialla maailmassa, mutta erityisesti Etelä- Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa. Brasilialaista jalkapalloväkeä hämmensi 1920- luvulla Amazonin sademetsästä tavatun, muusta maailmasta eristyksissä asuvan Pareci- heimon peli, joka säännöiltään ja pelitavaltaan sai monet kansallismieliset vakuuttuneiksi, että ehkä intiaani olikin ollut Brasilian ensimmäinen pallottelija! Heimo tuotiin Rioon näytösotteluun, josta sukeutui huvittavan traaginen kulttuurien yhteentörmäys. Intiaaneja pidettiin tuohon aikaan – ja osittain vieläkin – mystisinä ja maagisina hahmoina. Heihin liittyy aina eksotiikkaa, vaikka he ovatkin itse asiassa niitä kaikista alkuperäisimpiä brasilialaisia.

Jalkapallon oppiminen on tuonut eristyneitä heimoja lähemmäs yhteiskunnan valtavirtaa, mutta toisaalta intiaanit ovat luoneet pallopelistä omintakeisiakin muotoja: Amazonilla pelataan jalkapalloa sekä sademetsässä puiden täyttämillä kentillä että mutaisilla joenpenkereillä laskuveden aikaan. Manausissa järjestetään vuosittain myös maailman suurin amatöörijoukkueiden turnaus, Peladão, johon ottaa osaa yli 500 joukkuetta pelkästään Amazônian osavaltion alueelta.

Vaikka intiaanit ovat olleet Brasiliassa yhteiskunnallisesti varsin näkymättömiä ja huonossa asemassa, heidän joukostaan on noussut suuria jalkapalloilijoita, kuuluisimpana ”Mané” Garrincha. Intiaanit ovat kuuluisia nopeudestaan, kestävyydestään ja omaleimaisesta kikkailutaidostaan. Brasilialainen jalkapallo on kaikkien kolmen rodun yhteinen luomus, se yhdistää eurooppalaisten ja afrikkalaisten jälkeläiset sekä alkuperäiskansat samalle nurmikentälle pelien kuninkaan äärelle.

Mustavalkoinen pallo – mustavalkoinen maailma

Jalkapallon virallinen historia alkaa vuodesta 1894. Brittiläis-brasilialainen nuorukainen Charles Miller palasi opiskelemasta Englannin Southamptonista, ja isänsä kauhuksi hän ei ollut valmistunut yliopistossa insinööriksi, vaan jalkapalloilijaksi. Miller toi matkalaukussaan Brasilian ensimmäiset kaksi jalkapalloa ja lajin sääntökirjan. Pian hänen organisoimansa näytösottelut saavuttivat valtavan suosion, ja laji alkoi levitä nopeasti. Jo vuonna 1902 Miller kirjoitti kirjeessä, että ”nyt jo joka pikku kylällä on oma joukkueensa”.

Brasilia oli viime vuosisadan vaihteessa räikeän mustavalkoinen yhteiskunta: Orjuus oli päättynyt jo 1888, mutta suurin osa mustista brasilialaisista eli edelleen kuin mikään ei olisi muuttunut. Rasismi oli voimakasta, ja valkoinen yläluokka eristäytyi muusta kansasta krikettikentilleen ja purjehdusseuroihinsa. Näiden eliittiklubien yhteyteen syntyivät ensimmäiset suuret jalkapalloseurat 1900-luvun alkuvuosina: Riossa Fluminense, Botafogo ja Flamengo sekä São Paulon suurin, Corinthians. Nämä kuuluvat edelleenkin maan rakastetuimpiin joukkueisiin, ja niistä jokaisella on satoja tuhansia faneja ympäri Brasiliaa.

Vuosisadan alun Riossa jalkapallo-otteluiden katsomoon pukeuduttiin viimeisimmän muodin mukaisesti. Hienostorouvat kiinnittivät hattuihinsa joukkueen väriset silkkinauhat. Jalkapalloilijat olivat joutilaan yläluokan poikia, ja otteluita sekä pelattiin että kannustettiin englannin kielellä. ”Miten ihastuttava uusi pikku peli!”, kommentoivat lehdet. Elittijoukkueista arvostetuimman, Fluminensen, upouudelle stadionille mustilla oli pääsy ehdottomasti

kielletty. He kiipesivätkin viereisten talojen katoille seuraamaan otteluita ja ihmettelemään vihreänä hohtavaa, hyvinhoidettua nurmikenttää. Nurmikenttä edelleenkin on harvojen pelaajien etuoikeus Brasiliassa – trooppisessa maassa nurmikenttien ylläpitäminen kun on kallista.

Malandro harhauttaa ennakkoluulot

Stadionien aidat eivät kuitenkaan kauaa pidätelleet jalkapalloa. Kaduille, pihoille ja rannoille syntyi improvisoituja paljasjalkaisten nuorten pelejä. Katujen kasvatit toivat peliin luovuuden, spontaaniuden sekä omatekoisilla palloilla pelaamisesta juontuvan loistavan pallonkäsittelytaidon. Jalkapallo on demokraattinen peli, jonka pelaamiseen ei tarvita monimutkaisia sääntöjä tai välineitä – siksi sitä pelataan nykyäänkin jopa maailman köyhimmissä kolkissa.

Jalkapallo levisi nopeasti kaikkiin kansankerroksiin, läpi koko valtavan maan. Jo 1910-luvulla jalkapallosta oli tullut Brasilian ylivoimaisesti suosituin peli. Pikku hiljaa stadionien aidat alkoivat avautua myös muille kuin valkoiselle yläluokalle. Ensimmäiset isojen seurajoukkueiden värilliset pelaajat kuitenkin kohtasivat voimakasta rasismia, joka sai heidät vaikkapa yrittämään valkaista ihoaan riisijauholla ja suoristamaan kiharia hiuksiaan – molemmat ottelun tiimellyksessä huonoiksi havaittuja keinoja.

Brasilian kansallispeli – ”Futebol”

Mustavalkoisuuden aikakausi päättyi 1930-luvun alussa, kun brasilialaista identiteettiä pyrittiin määrittelemään uusiksi nousevan nationalismin tarpeisiin. Euroopan jäljittelyn sijasta etsittiin ”aidompaa” brasilialaisuutta rotujen sekoittumisesta syntyneestä omaleimaisuudesta. Politiikan uusi suunta heijastui myös kulttuuriin, aikaisemmin marginaaliset samba ja jalkapallo kelpasivat kansakuntaa yhdistämään valtavan suosionsa ansiosta. Radion kautta brasilialaisiin koteihin levisivät niin presidentti Vargasin palopuheet, kansallismusiikiksi kohotettu samba kuin jalkapallo-ottelutkin. Sambakarnevaali, jalkapallo ja iloinen rotujen harmonia ovat nykyäänkin suosittu, toki varsin idealistinen, käsitys brasilialaisuuden syvimmästä olemuksesta.

Lajin nimestä käytiin samaan aikaan Brasiliassa ankaraa keskustelua: Käytössä ollut brittiläisperäinen ”foot-ball” haluttiin nousevan nationalismin hengessä kääntää portugaliksi. Ehdotusten joukossa oli mm. ”bolapé”, ”pé-bola” ja monia muita epäonnisia kehitelmiä. Lopulta kisan voitti kansan suussa englannista vääntynyt versio ”futebol” – mikä kuvaa hyvin aivan uuden lajin, brasilialaisen taidejalkapallon, syntyä.

1930-luvulla omaleimainen, tanssillinen ja musikaalinen brassijalkapallo rynnisti koko maailman tietoisuuteen maailmanmestaruuskisojen suosion kasvaessa. Brasilian maajoukkue alkoi muodostua käsitteeksi. Vuoden 1938 maailmanmestaruuskisoissa Ranskassa nousivat esille ensimmäiset suuret brasilialaiset supertähdet: Koko turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Leônidas da Silva, jonka hurmioitunut ranskalainen lehdistö nimesi ”Mustaksi Timantiksi”. Kun pari vuosikymmentä aikaisemmin mustilla pelaajilla ei ollut asiaa nurmikentille, nyt voitokkaan isänmaan sankarin pelikengät asetettiin kunniapaikalle jalokiviliikkeen ikkunaan. Leônidasin mukaan nimettiin myös Brasilian myydyin suklaapatukka (Diamante Negro), ja hän oli ensimmäinen mustaihoinen urheilija, joka sai kasvonsa mainoskampanjaan.

30-luvun suuret mustat jalkapallotähdet olivat saaneet peliinsä vaikutteita samba miudinhosta ja capoeirasta, ja heidän luovassa pelityylissään näkyi spontaanien katupelien vaikutus. Brasilialainen jalkapalloilija on malandro – neuvokas, juonikas ja ylivoimaisen taitava jallittaja. Eurooppalainen säntillinen taktiikkajalkapallo oli muuttunut brassien käsittelyssä aivan uudenlaiseksi peliksi. Henkilökohtainen taidokkuus, pallon ja vastustajan kanssa leikittely sekä näyttävyys olivat eurooppalaiselle jalkapalloyleisölle jotain aivan uutta ja jännittävää.

Jalkapallo taiteena, samba urheiluna: Mário Filho

Radio levitti jalkapalloa ennennäkemättömällä tavalla koko Brasiliaan. Radion ansiota oli myös fanikulttuurin syntyminen. Kaikkiin urheilulajeihin sittemmin levinnyt katsomokarnevaali on lähtöisin brasilialaisilta jalkapallofaneilta, ja käytännössä yhden miehen aikaansaannosta. Urheilutoimittaja Mário Filho kehitti Rion paikallisjoukkueiden kannattajien välille kilpailun, jonka voittaisi näyttävämmin sonnustautunut ja kovempaa kannustava yleisö. Tästä Flamengon ja Fluminensen fanien taistelusta syntyi brasilialaisen jalkapallon klassikko, ”Fla-Flu”, joka edelleenkin on paikallisotteluista legendaarisin.

Mário Filhon lanseeraama uudenlainen urheilujournalismin tyyli teki jalkapallosta suurta näytelmää ja pelaajista sen värikkäitä hahmoja. Radioselostajat tuulettivat maaleja loputtomilla GOOOOOOOOOOOOOOOOL-huudoilla. Katsojia kannustettiin tuomaan rumpuja, lippuja ja muuta rekvisiittaa katsomoon, pukeutumaan kannattamansa joukkueen väreihin sekä laulamaan ja soittamaan kannustuksena. Karnevaalin ja urheilun yhteistyö teki brassifutiksesta entistä näyttävämpää, osallistumista rakastavat brasilialaiset heittäytyivät täysillä mukaan.

Tulipa samainen Mário Filho myös perustaneeksi sambakoulujen karnevaalikilpailunkin vuonna 1932, etsiessään jutun aihetta jalkapallokauden ollessa tauolla. Sambakoulujen kilpailusäännöt, tuomarointi ja eri divisiooniin jako otettiin jalkapallosta, kun taas samalla jalkapallosta luotiin tanssia, draamaa ja taidetta. Samba no pé ei ole kaukana jalkapalloilijan taidokkaasta jalkatyöstä. Brasilialaisen jalkapallon historian suurimpiin puuhamiehiin kuuluvan Mário Filhon nimeä kantaa virallisesti myös kuuluisa Maracanã-stadion, jonka rakentamista hän oli mukana ajamassa 1940-luvun lopulla.

Keltapaitaiset kuninkaat

Brasilian maajoukkueen keltaista pelipaitaa pidetään maailman tunnetuimpana urheiluasuna. Legandaarinen peliasu ”Canarinho” (”pikku kanarialintu”) suunniteltiin kotikisoihin 1950. Kisat tunnetusti päättyivät traumaattisesti finaalihäviöön Uruguaylle upouudella Maracanã- stadionilla – kansallinen suru, josta ei vieläkään olla oikein toivuttu. Brasilialainen taikauskoisuus halusi hylätä paidan huonoa onnea tuottavana, mutta niin ei onneksi tehty, ja keltaisesta pelipaidasta tulikin ikoni Brasilian voittaessa loistokkaat maailmanmestaruudet vuosina 1958, 1962 ja 1970. Kaikissa näissä mukana oli Brasilian jalkapallon historian suurin pelaaja Pelé (Édson Arantes do Nascimento, 1940-).

Pelé on brasilialaisille täydellisen ylivoimainen hahmo, ja häntä puhutellaan aina kunnioittavasti Kuninkaana – ”Rei Pelé”. Menestyksekäs niin peliurallaan kuin yksityiselämässään, elokuva- ja mainostähti, miljonääri, poliitikko ja kansainvälinen urheilun

suurmies on kotimaassaan kaiken arvostelun yläpuolella. Pelé on kansainvälisesti tunnetuin brasilialainen jalkapallolegenda, hän symboloi brassijalkapallon ”kultaisia vuosia” 1950-70- luvuilla enemmän kuin kukaan toinen pelaaja. Pelé:n keltainen pelipaita loisti koko maailman väritelevisioissa vuoden 1970 MM-kisoissa, jotka Brasilia voitti näytöstyyliin. Vuoden 1970 mestaruutta brasilialaiset yleisesti pitävät viidestä mestaruudesta arvokkaimpana, koska se tuli niin ”kauniilla pelillä”.

”Mané” Garrincha (Manoel dos Santos 1933-83) – Pelén pelitoveri ja toinen brassijalkapallon kulta-ajan suurista tähdistä. Persoonina nämä kaksi olivat lähes toistensa vastakohdat: Säntillinen, omistautunut ja moitteeton Pelé – luonnonlahjakas, omintakeinen ja boheemi Garrincha (”Pikkulintu”), jonka erikoisesti polvesta samaan suuntaan taipuneet jalat mahdollistivat painovoimaa uhmaavia kikkailuja. ”Kansan riemuksi” ja ”Vääräsääriseksi enkeliksi” kutsuttu Garrincha nöyryytti vastustajiaan kentällä ja nauratti yleisöä käsittämättömillä harhautuksilla. Brasilialaiset kunnioittavat Peléä, mutta rakastavat Garrinchaa. Kun Pelé ja Garrincha pelasivat yhdessä, Brasilia ei hävinnyt yhtään ottelua.

Pelaajien lempinimet liittyvät brasilialaisen jalkapallon omaleimaisuuteen – pelaajat tunnetaan useimmiten etu- tai taiteilijanimellään, ei eurooppalaisittain sukunimellään. Ilmiöllä on nähty kahdenlaisia juuria: toisaalta latinalaiset moniosaiset ja varsin samantapaisina toistuvat sukunimet ovat pelipaidoissa hankalia, ja brasilialaiseen kulttuuriin kuuluu lämmin välittömyys, etunimellä tai lempinimellä puhuttelu. Toisaalta lempinimien käytöllä on nähty rasistisia ja vähätteleviä piirteitä. Lempinimet kertovat useimmiten persoonallisuudesta tai ulkonäöstä: ”Kuningas Pelén” ja ”Pikkulinnun” lisäksi kentillä on nähty muuan muassa Meia-Noite (Keskiyö), Vaidoso (Turhamainen), Marciano (Marsilainen), Gordo (Läski) sekä Piolho (Täi), sekä tuhansia muita mielikuvituksellisia apelidoja. Oli miten oli, taiteilijanimet ovat erottamaton osa brasilialaista jalkapalloa, ja tekevät pelaajista ainutlaatuisella tavalla helposti lähestyttäviä ja värikkäitä hahmoja.

Menestyksen resepti: Vahva usko ja hivenen taikaa

Brasilialaisessa jalkapallossa mystiikka ei rajoitu ainoastaan pelaajien huikeisiin taitoihin: Myös kentän ulkopuolella kaikki keinot otetaan käyttöön, kun pelataan voitoista. Pyhimykset, orixát ja kaikenlaiset muutkin auttavat tahot ovat kysyttyjä, kun kannattajat tahtovat ”varmistaa” oman joukkueensa menestystä. Brasilialaiset ovat valtavan uskonnollinen ja taikauskoinen kansa, ja henkimaailman asiat otetaan vakavasti seurojen johtoa myöten. Monilla seuroilla on pappinsa, pastorinsa tai pai-de-santonsa, ja pelaajista uskonnollisimpia ovat tietenkin maalivahdit.

Brasilian vieraspelipaidan sinistä väriä pidettiin pitkään huonoa onnea tuottavana, kunnes joku harras katolinen keksi, että se on Ilmestyneen Neitsyt Marian (Nossa Senhora Aparecida) – Brasilian suojelupyhimyksen – viitan väri. Tämän jälkeen maajoukkue on lähtenyt vieraspeleihinkin itsevarmempana.

Brassijalkapallon historia on täynnä hykerryttäviä tarinoita kirouksista, amuleteista ja uskomattomista sattumuksista – kaikki tietenkin täyttä totta. Tunnetuimpia legendoja ovat Botafogon omistajan koira Biriba 40-luvulla, joka vahingossa pissattuaan tärkeän ratkaisumaalin tehneen pelaajan jalalle, joutui pissaamaan saman pelaajan jalalle ennen jokaista seuraavaakin ottelua. Tai 1930-luvulla liikkunut huhu, jonka mukaan Fluminensen kentän nurmikon alle pahat mielessä haudattu rupisammakko aiheutti seuran 12 vuoden

tappioputken. Sanotaan tosin, että jos magia toimisi, kaikki ottelut päättyisivät aina tasan – erityisesti uskonnollisuudestaan kuuluisan Bahian osavaltion sarjassa.

Brasilialainen unelma ja sen kääntöpuoli

Oman joukkueen värejä kannetaan intohimolla niin katsomossa kuin kentälläkin. Jalkapallo on monelle nuorelle lahjakkuudelle lupaus paremmasta elämästä. Vaatimattomista oloista lähtöisin olevat idolit, kuten Garrincha, Zico tai Ronaldo inspiroivat uusia sukupolvia kunnian kentille. Unelmat vievät nuoria pelaajalupauksia joskus kauas kotimaasta, vieraisiin maihin ja outoihin kulttuureihin. Jokaisen brasilialaisen pelaajan suurin unelma on saada päälleen maajoukkueen mestaruustähdillä koristeltu keltainen paita, ja kasvattaa näin mahdollisuuksiaan päästä kansainvälisille markkinoille, ehkä satumaiseen rikkauteen ja kuuluisuuteen asti. Keltainen paita on vahva myyntivaltti, brasilialaisessa jalkapalloilijassa on aivan erityistä hohdokkuutta missä tahansa maailman kolkassa. Mutta kaikkien keltapaitojen matka maineeseen ei ole ruusuinen.

Jalkapallo on valtava bisnes, jossa pyörivät suuret kansainväliset rahat. Brasilialainen jalkapallokaan ei ole säästynyt vuosikymmenien aikana ryvettymiseltä – erityisesti 2000- luvun alun korruptioskandaalit ovat vieneet hieman kultaisten aikojen hohdetta lajilta. Pelaajia kaupittelevat agentit ja muut hämärämiehet vaanivat nuoria lupauksia dollarien kiilto silmissään. Myös eräs MM-kisojen historian noloin tapaus liittyy brasilialaisen jalkapallomaailman leväperäisyyteen: 1970-luvun alussa kultainen MM-pokaali varastettiin ja katosi jäljettömiin Brasilian jalkapalloliiton päämajasta. Jälleen MM-kisojen alla kohutaan järjestelyjen kehnoudesta, turvattomuudesta ja korruptiosta: Brasilialla on näytön paikka koko maailmalle, että jalkapallon luvatussa maassa pelien kuningas voittaa kaikki vaikeudet.

Futebol palaa kotikentälle

Maailmanmestaruuskisat palaavat Brasiliaan tänä kesänä 64 vuoden tauon jälkeen. Brasilialainen jalkapalloyleisö jaksaa uskoa voittoon ja kultaisen pokaalin kimallukseen keltapaitojen käsissä Maracanãlla voitokkaan finaalin päätteeksi. Vuoden 1950 haamut ja yhteiskunnalliset ongelmat on jälleen nostettu esille, mutta kansa jaksaa sitkeästi uskoa, että rakkaus jalkapalloon voittaa kaikki esteet jälleen kerran.

Maailman tunnetuimpana ja himoitumpana urheilupalkintona pidetyn jalkapallon MM- pokaalin tarina on värikäs: Alkuperäinen 1930-luvulla suunniteltu Jules Rimet -pokaali varastettiin pariinkin otteeseen, mutta katosi lopullisesti Rio de Janeirossa 1983. Tällä hetkellä käytössä oleva pokaali on vuodelta 1974. Pokaalia tavoittelee jälleen 32 joukkuetta 12 Brasilian kaupungissa pelattavassa turnauksessa.

Maracanã-stadion on itseoikeutetusti huikean finaalin näyttämönä. MM-finaali on maailman suurin show: Arvioiden mukaan siitä tulee seuraamaan kaikkien aikojen ehkä suurin tv-yleisö, yli miljardi ihmistä. Brasilialainen jalkapallokarnevaali kerää futisfanit jokaiselta mantereelta ”Pelien kuninkaan” äärelle. Ja kuka voittaakaan suuren finaalin…?

Kulkuejärjestys

1. Comissão de Frente: Brasilian ensimmäiset pallottelijat

Amazonian legendaa ja mystiikkaa – keksikö intiaani jalkapallon jo kauan ennen engelsmannia? Kunnianosoitus alkuperäisille brasilialaisille ja heidän panokselleen brasilialaisen jalkapallon historiassa.

2. Lippupari ja Lipun suojelijat

Eivät kuvita kulkuetta.

3. Abre-Alas, ensimmäinen lavastevaunu: Mustavalkoinen jalkapallo

Engelsmanni toi matkalaukussaan uuden muodikkaan pelin, jonka muodikas herrasväki otti omakseen. Ylellisen vihreän nurmikentän äärellä fiini yleisö nauttii pelin jännityksestä, köyhät jäävät stadionin aitojen taakse.

Destaquet:

Nurmikenttä Engelsmanni Seurapiiriladyt Jalkapallot

4. Baianat: Suuret seurajoukkueet

Aurinkoisen sunnuntaipäivän ottelusta nauttivat hienot rouvat sonnustautuneina ensimmäisten suurten seurajoukkueiden väreihin: Punamusta Flamengo (1895), trikolori Fluminense (1902) ja valkomusta Botafogo (1904).

5. Destaque: Brasilian ”Mustat timantit”

Jalkapallo muuttui värilliseksi, mutta muutos vaati tarkkaa pelisilmää: 1930-luvun suuret mustat tähdet malandron lailla harhauttivat rasismin ja ennakkoluulot, ja käänsivät pelin edukseen.

6. Ala: Karnevaalit katsomossa

Jalkapallojoukkueiden ympärille kehittyivät torcidas organizadas, järjestäytyneet faniseurat, joista suurimmissa on satoja tuhansia jäseniä. Fanitus on tärkeä osa brasilialaista kulttuuria, oman joukkueen väreille ollaan uskollisia niin voiton kuin tappionkin hetkellä. Jalkapallosta puhuminen ja väittely on suosittu kansanhuvi, ja karnevaalia rakastava kansa loihtii jalkapallokatsomoon tunnelman, jollaista ei voi kokea missään muualla maailmassa! Paikallisotteluista legandaarisin, Fla-Flu, eli Flamengon ja Fluminensen matsi käynnissä.

7. Porta-estandarte (Viirinkantaja): ”Futebol”, Brasilian kansallispeli

Jalkapallosta tuli erottamaton osa brasilialaista identiteettiä – kansallispeli, joka yhdistää koko valtavan maan.

8. Passistat ja Baterian kuningatar: Kaunis peli

Brasilialaisen jalkapallon, kuten samba no pé:n, tunnusmerkkejä ovat näyttävyys, taiturillisuus ja persoonallisuus. Brasilialainen yleisö rakastaa värikkyyttä, draamaa ja henkilökohtaista virtuositeettia enemmän kuin harjoiteltuja kuvioita. Jalkapallo on taidetta, ”kaunista peliä”.

9. Bateria: ”Rei Pelé” – Kuningas Pelé

Édson Arantes do Nascimento (1940-). Kaikkien aikojen tunnetuin brasilialainen jalkapalloilija, joka on nimetty useita kertoja kaikkien aikojen parhaaksi pelaajaksi ja mm. FIFAn Vuosisadan urheilijaksi. Pelén ura on huikea: Kolme maailmanmestaruutta, 1280 maalia 1360 ottelussa, lukemattomia sarjamestaruuksia, elokuvarooleja, poliittinen ura urheiluministerinä, Unescon hyväntahdon lähettilään tehtävät… Brasilialaisille ”Rei Pelé” on menestyksen symboli: Henkilö, joka on kaiken arvostelun yläpuolella ja kunnioitettu legenda.

10. Ääniauto ja melodiaosasto

11. Destaque: ”Mané” Garrincha – ”Kansan Riemu”

Pelén pelitoveri ja vastakohta – mystinen, intiaanitaustainen ”Pikkulintu”. Toinen kaikkien aikojen parhaimmista brassipelaajista ja brasilialaisen jalkapallon kultakauden symboleista. Brasilialaiset rakastavat luonnonlahjakasta, arvaamatonta ja antisankarimaista Garrinchaa, vaikka kunnioittavat Peléa. Kun nämä kaksi pelasivat yhdessä, Brasilia ei hävinnyt yhtään ottelua.

12. Ala – Vahva usko voittoon

Brasilialaiset ovat todennäköisesti eräs maailman uskonnollisimmista kansoista. Yliluonnollinen sekoittuu luontevasti arkitodellisuuden kanssa, onnenkalut ja amuletit kulkevat mukana: Neliapilat, hevosenkengät ja erityisesti ”pahaa silmää” torjuvat chilipaprikat kuuluvat jokaisen futisfanin taskuun tärkeissä otteluissa. Jokainen duunari unelmoi lottovoitosta, rikkaudesta ja rakkaudesta sekä tietenkin oman jalkapallojoukkueen menestyksestä. Voittoon tarvitaan vahva usko, mutta ei hivenen taikaakaan haittaa!

13. Lapset ja nuoriso – Brasilialainen unelma

Jalkapallo on ollut monen vaatimattomista oloista lähtöisin olevan pelaajan tie rikkauteen ja maineeseen. Unelma menestyksestä vie nuoria maailmalle, kunnian kentät haaveissaan. Jokaisen nuoren jalkapalloilijan suurin haave on tietenkin päästä juhlimaan maailmanmestaruutta maajoukkueen keltaisessa paidassa, kantaa mestaruustähtiä sekä kultaista mitalia.

Alan edessä lapsiryhmän vauhdittaja, joka ei kuvita kulkuetta.

14. Pikkuala – Hämärämiehet

Unelman hämärä kääntöpuoli ovat ”cartolas”, kulissien takana naruista vetelevät korruptoituneet rahamiehet. Huijarit houkuttelevat nuoria lupauksia taalat ja eurot taskuissaan. Ja kuka käänsikään MM-kisojen kultaisen pokaalin…?

15. Destaquepari: Copa

Maailman halutuin ja tunnetuin urheilupalkinto, jalkapallon MM-kilpailujen kultainen pokaali, etsii taas omistajaa – kisat alkakoon!

17. Vaunu – Maailman suurin show!

Kuningaspelin suurin tapahtuma, maailmanmestaruusfinaali, on palannut ”kotiin” Maracanã- stadionille, ja Brasilian kannattajat virittelevät kannustusta suureen otteluun. Papagaiokin on paikalla jalkapallon temppelissä: Maracanã tarkoittaa Rioa aikoinaan asuttaneiden Tupi- Guaraní-intiaanien kielellä erästä papukaijalajia.

Destaquet:

Maracanã-stadion Maracanã-papukaija
Brasilian maajoukkueen fanikatsomo

17. Ala Papagaion ystävät (Alegria do Samba)

Samba-Enredon tekstin sanastoa

”Jättiläinen luonnoltaan” = ”Gigante pela própria natureza”. Lainaus Brasilian kansallishymnistä (san. Joaquim Osório Duque-Estrada, 1909). Kansallishymni lauletaan Brasiliassa mm. ennen jalkapallopelejä ja karnevaalikulkueita.

Malandro: Kansanomainen veijarihahmo, jolla juuria umbandassa ja kansanperinteessä. Malandron hahmo liittyy myös sambaan ja capoeiraan, joista molemmat ovat muokanneet brasilialaista jalkapallon pelityyliä.

Maracanã: Estádio Mário Filho tunnetaan kansanomaisemmin nimellä Maracanã, kaupunginosan mukaan. Maracanãn nimi juontaa Tupi-Guaraní-intiaanien kielestä, ja tarkoittaa erästä alueella esiintynyttä papukaijalajia. Maracanã-stadion tunnettiin pitkään maailman suurimpana jalkapallostadionina.

Mané: ”Mané” Garrincha – Manoel dos Santos. Tunnettu myös lempinimellä ”Kansan riemu” (Alegria do Povo), leikittelevästä ja viihdyttävästä harhauttelutyylistään.

”Rei Pelé”: ”Kuningas Pelé”, jalkapallon kuninkaiden kuningas.
”É Gol!”: Maali! Kukaan ei tuuleta maaleja samanlaisella kiihkolla kuin brasilialainen yleisö.

Futebol: Brasilialainen ääntämys ”footballista” virallistettiin 1930-luvulla lajin portugalinkieliseksi nimeksi.

Samba-Enredo

Brasilia – Jalkapallon Maa
(Johanna Vehmas – Kaitsu Cavaquinho)

Oo Brasil – Jalkapallon Maa
”Jättiläinen luonnoltaan”
Peli alkuun potkaistaan
Intiaani jallittaa jo kauan ennen
Eurooppaa Saapui engelsmanni Rion satamaan
Pallot matkalaukussaan
Mustavalkoinen – peli seurapiirien
Värillinen – maailma takaa aitojen
Malandro ennakkoluulot harhauttaa
Koko valtava maa
Ottaa kuningaspelin näin omakseen

Maracanã, hurmos karnevaalin
”Kansan Riemu” – Mané
Lumoaa nurmella tanssi mestarin
”Rei Pelé” ja samba no pé

Värit oman joukkueen
Ovat jääneet sydämeen
Voitto tai häviö – ei haittaa
Aina jaksaa kannustaa
Keltapaita matkustaa
Suureen maailmaan
Pallo matkalippunaan
Kunnian kentille pelaamaan
Menestykseen tarvitaanko
Vahva usko vai hivenen taikaa?
Kaunis peli on kaikki kaikessa
Brassifudis on taidetta
Kotikentällä kisataan
Näytetään maailmalle uudestaan
Jalkapallo Brasiliaa rakastaa

OOOOO… ”É Gol!”
Maailman suurin show
OOOOOO…
Papagaio on futebol